Metsähallituksen Luontopalvelut selvittää hallinnoimansa rakennuskannan tulevaisuutta 13 kohteessa, kuten Vallisaarella ja Kuninkaansaarella, Örössä, Aulangolla ja Teijon Kirjakkalassa. Rakennuskannan kehittämisen tavoitteena…
Hukkajoen raakkutuhon jälkimainingeissa metsäteollisuus toivoi, että raakkujen sijaintitiedot olisivat aiempaa helpommin saatavilla, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon metsänkäsittelyn suunnittelussa. Lokakuussa…
Tänä vuonna Ylöjärvellä kunnostettiin kolme perinnebiotooppikohdetta laitumiksi lampaille ja naudoille. Kaikilla kohteilla tehtiin pääsääntöisesti samanlaisia hoitotoimia. Kunnostukset ovat osa valtakunnallista…
Ilmatieteen laitoksen torstaina 19. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan joulua vietetään lauhassa ja pilvisessä säässä. ”Jouluna lännen ja lounaan välinen ilmavirtaus…
Sampo ottaa ison askeleen kestävän kehityksen työssä eteenpäin aloittamalla OKKA-säätiön keke-sertifiointiprosessin koko oppilaitoksen tasolla. Sertifiointiprosessi tukee oppilaitoksen tavoitteita edistää ympäristövastuullisuutta,…
Koulutuskuntayhtymä Tavastian henkilöstö sai taas ehdottaa tunnustuksen ansainneita työkavereita vuoden kehittäjäksi ja vuoden toisten onnistumista tukevaksi työkaveriksi. Tavastia valitsi myös…
Suomalaisten roskapusseista on viimeisen parin vuoden aikana poistunut iso määrä muovia. Tämä on tuonut ongelmia jätteenpolttolaitoksille, sillä pakkausmuovi on ollut…
Jopa 70 prosenttia Suomen yli 8 200 megawatin tuulivoimakapasiteetista on rakennettu markkinaehtoisesti ilman valtion tukea. Uusimmat hankkeet on jo pitkään…
Suomen puolustusteollisuuden investointikysyntä ja uudet hankkeet ovat merkittävästi lisääntyneet, arvioi Danske Bank. Kasvua on näkyvissä niin suurissa kuin pienissäkin yrityksissä,…
Jyväskylän yliopisto koordinoi kahta uutta Horisontti Eurooppa pilari 2-hanketta. Professori Nathan Lillien hankkeessa (EGRUIEN) tutkitaan digitaalisen ja vihreän siirtymän edistämistä…