Suomussalmella sijaitsevalle Haarasuolle perustetaan 27,2 hehtaarin luonnonsuojelualue. Luontokohde on itsessään alueellisesti tärkeä elinympäristö, mutta merkittävä myös Hukkajoen raakkujen kannalta.Rauhoitettava kohde…
Uudessa tutkimuksessa hyödynnettiin tarkan erotuskyvyn HARMONIE-Climate (HCLIM) -ilmastomalliaineistoa, jonka paikallinen erotuskyky on 3 kilometriä. Mallin perusteella tulevaisuuden ilmastossa rankat lyhytkestoiset…
Maalis-huhtikuun vaihteen lämpöaalto vauhditti kevään etenemistä, ja edullisilla alueilla pellot alkoivat kuivua ennätysaikaisin kylvökuntoon. Kevään eteneminen on tunnetusti kuitenkin oikukasta,…
Hankealueelle suunnitellaan enintään 49 tuulivoimalan rakentamista. Suunniteltujen voimaloiden yksikköteho on 7,26–8 MW ja kokonaiskorkeus enintään 320 metriä. Hankealueen laajuus on…
Kalastusrajoituksilla on iso merkitys saimaannorpan suojelussa ja kannan elpymisen mahdollistajana. Siksi Saimaalla on voimassa ympäri vuoden erilaisia rajoituksia, joilla pyritään…
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 10. helmikuuta 2023 kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeustuomioon henkilön, joka oli lähes 18 vuoden aikana lopettanut…
Avoin liiketoiminta ja innovaatiot toiminnan buustajina – Kiinnostaako vastuullinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys? Ohjelmassa kiinnostavia yhteiskunnallisia yritysesittelyjä, ideoita liiketoiminnan kehittämiseen, keskustelua…
Työelämässä oppiminen eli työharjoittelu on yksi tärkeimmistä jaksoista toisen asteen opinnoissa. Se kerryttää oman alan työkokemusta ja avaa ovet työelämään…
Pohjoismaiden johtava konesali-, suurteholaskenta- ja tekoälypalveluiden tarjoaja atNorth ja Kesko Oyj aloittavat yhteistyön hukkalämmön hyötykäytössä. Yhtiöt ovat sopineet, että atNorthin…
Yritykset tavoittelevat tekoälyn käyttöönotolla tehokkuutta ja kustannussäästöjä, mutta tekoälyn todelliset vaikutukset yritysten kilpailukykyyn ovat edelleen kuitenkin epäselviä, käy ilmi Tietoevry…