Ilmastonmuutoksen vaikutukset maailman ruokaturvaan ovat jo näkyvissä: useiden ruokakasvien viljelyalueet siirtyvät, ja sadot heikkenevät monin paikoin. Tuore tutkimus tarjoaa kattavan…
Oulun yliopiston tutkija Hannah Baileyn johtama uusi tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia lyhytkestoisiin sääilmiöihin. Tutkimus on julkaistu Geophysical Research Letters -tiedelehdessä.…
Jätelaki velvoittaa toimimaan ensisijaisesti siten, että jätettä syntyisi mahdollisimman vähän. Muoviset kertakäyttöpakkaukset ja lyhytikäiset, korjauskelvottomat muovituotteet synnyttävät roskaa, jonka keräys…
Luonnolle aiheutuvien häiriöiden vähentämiseksi Metsähallitus on julkaissut eräluvat.fi-verkkosivuillaan Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella vapaaehtoiset rauhoitusaluekartat. Karttoihin merkityillä alueilla suositellaan välttämään motorisoitua…
Ruokavirastossa tutkittiin viime vuonna afrikkalaisen sikaruton varalta näytteet yhteensä 984 luonnonvaraisesta villisiasta. Näytteitä saatiin 954 metsästetystä ja 30 kuolleena löydetystä…
Suojelupoliisin (supo) kansallisen turvallisuuden katsauksen mukaan Venäjä on yhä suurin uhka Suomen kansalliselle turvallisuudelle. ”Kehitystä parempaan ei ole näköpiirissä. Venäjä…
Kimmo Riihiaho tarkasteli väitöstutkimuksessaan tietokoneella luotuja tarkkoja spektrisiä simulaatioita kasvillisuudesta ja sitä, miten simulaatioita voidaan hyödyntää yhdessä oikeasta luonnosta spektrikameralla…
Suomi antaa kansainvälisten suuryritysten datakeskuksille kymmenien miljoonien eurojen verotuen vuodessa. Kantaverkkoyhtiö Fingridiä johtanut Jukka Ruusunen ihmettelee, miksi Suomi maksaa tukia…
Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan suomalaista ruokaa vietiin 2,3 miljardilla eurolla vuonna 2024. Vuoteen 2023 verrattuna vienti kasvoi arvoltaan viisi prosenttia ja…
Hallitus on päättänyt luopua vuoden 2024 kehysriihessä sovitusta makeisten ja suklaan arvonlisäveron korotuksesta. Syynä korotuksesta pakittamiseen on veromuutoksen lausuntokierroksella saama…