Keräyksen historian aikana on kierrätetty yhteensä jo noin 42 miljoonaa kiloa maatalouden muovia. Määrä vastaa 35 miljoonaa suursäkkiä. Reilu Teko…
Hausjärvi tekee päätöksen vanhan metsän hakkuusta aikaisintaan elokuussa. Yle kertoi viime viikolla, että avohakattavaksi on päätymässä noin 11 hehtaarin yhtenäinen…
Kortteisen tekojärven luusuassa sijaitseva säännöstelypato aiheuttaa Lamujoessa nousuesteen kaloille. Tämän nousuesteen ohittamiseksi säännöstelypadon eteläpuolelle rakennetaan kalatie, joka koostuu noin 360…
Merikotkajahti ei toteudu Ahvenanmaalla. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on kumonnut lainvastaisena maakuntahallituksen päätöksen merikotkien ampumisesta Lågskärin saarella. KHO:n mukaan Ahvenanmaan maakuntahallitus…
Saimaan vedenpinta on tällä hetkellä alimmillaan 14 vuoteen. Ely-keskuksen tilastojen mukaan vedenpinta on ollut tätä alempana viimeksi vuonna 2001. Tuolloin…
Suomalainen teknologiayhtiö Steady Energy rakentaa pienydinvoimalan pilottilaitoksen Helsingin keskustaan. Laitos tulee käytöstä poistettuun Salmisaaren hiilivoimalaan. Pilottilaitoksella on määrä osoittaa Steady…
Maaliskuussa uutisoitiin, että puolet maan ilmastoa lämmittävistä hiilidioksidipäästöistä on peräisin vain 36 yrityksen tuottamista fossiilisista polttoaineista. Vuoden 2023 dataa tarkastelevan…
Kunta- ja hyvinvointialan kaikki neuvotteluosapuolet ovat hyväksyneet palkankorotukset vuosille 2025–2028, kertoo Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT tiedotteessa. Neuvotteluissa työnantajia on edustanut…
Skarta Energyn Utajärvelle rakenteilla olevaan aurinkopuistoon tulee 20 MW:n (40 MWh) akkuratkaisu. Isosuon hybridivoimalaitoksen akkuratkaisun toteutuksesta on sovittu NYABin kanssa,…
Ammattikorkeakoulujen Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa selvitettiin sekä kaikkien suomalaisten ammattikorkeakoulujen maine että ammattikorkeakoulutuksen yleismaine. Tutkimukseen vastasi yhteensä 4 850 suomalaista. Arviot…