Aluevaltuusto hyväksyi kautensa viimeisessä kokouksessa hyvinvointialueen ilmasto-ohjelman, vuoden 2024 tilinpäätöksen ja tarkisti hallintosääntöä. Lisäksi tehtiin tarkistukset sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuihin…
Luokalle jäävien lasten määrä oli yli 3000 lasta vuodessa 2000-luvun alussa. Määrä on puolittunut, mutta kehitys on pysähtynyt, selviää MTV…
Juuri käydyssä kehysriihessä etsittiin ratkaisuja Suomen julkisen talouden sopeuttamiseen. Keskusteluissa esiin nousivat työpaikkojen luominen ja talouskasvun vauhdittaminen. Ulkomaisomisteiset yritykset tarjoavat…
Suomalaiset ovat ottaneet hybridityön haltuun paremmin kuin moni muu maa. Kiinteistö- ja toimitilapalvelukonserni ISS:n kyselytutkimuksen mukaan 43 prosenttia suomalaisista tekee…
Ammatillinen osaaminen ja koulutus on avainasemassa vihreän siirtymän toteuttamisessa. Eri alojen ammattilaiset ovat käytännön tason muutoksen tekijöitä, vaikka julkisessa keskustelussa…
Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n tuoreen raportin mukaan on 80 prosentin todennäköisyys, että vähintään yksi vuosista 2025–2029 on lämpimämpi kuin mittaushistorian…
Luonnonvarakeskuksen Punkaharjun tutkimuspuisto – ainutlaatuinen metsäntutkimuksen aarreaitta – avautuu tänä kesänä entistä monipuolisempana kohteena matkailijoille, opiskelijoille ja metsäalan ammattilaisille. Vierailijat…
Luonnonvarakeskus (Luke) luopuu vuoden 2025 loppuun mennessä omistamistaan 11 suomenhevostammasta. Hevoset ovat olleet täysihoidossa Harjun oppimiskeskuksessa Virolahdella, ja niiden hoitosopimus…
Metsähallitus on kartoittanut 1,3 miljoonaa hehtaaria metsää valtion mailla, joille se esittää löyhää suojelua. Kyse on niin sanotuista monimuotoisuutta tukevista…
Luonnon tilan parantamisen kansalaispaneeli kokoontuu touko–kesäkuussa ja osallistuu Suomen ennallistamissuunnitelman valmisteluun. Paneeli keskustelee keinoista vahvistaa luonnon monimuotoisuutta erityisesti oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.…