Valtiolla ei ole euroakaan annettavaksi alueille, joita kohtaa äkillinen työttömien määrän kasvu. Hallitus poisti budjetista kokonaan kansallisen aluekehittämisen määrärahat vuoden…
Työhyvinvointi on julkisella alalla kehittynyt monin tavoin hyvään suuntaan. Aiempaa useampi työntekijä kokee kuitenkin epävarmuutta työnsä jatkuvuuden suhteen. Kevan Julkisen…
Tulli takavarikoi viikolla 7 yhteensä yli 90 000 euroa käteistä rahaa, joiden epäillään olevan väärennyksiä. Esitutkinta käynnistyi, kun Italiasta Suomeen…
Vapaaehtoiset löysivät Varsinais-Suomessa sijaitsevan kirjolohikasvattamon alueelta yli 20 kuollutta harmaahaikaraa, kertoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -yhdistyksestä. Osa linnuista kellui meressä…
Vuonna 2024 Suomen pelloilta korjattiin hieman keskimääräistä pienempi kokonaisviljasato eli 3,2 miljardia kiloa. Kaurasato oli 50 vuoteen suurempi kuin ohrasato.…
Varsinais-Suomesta Taivassalosta löytyneellä kuolleella kanahaukalla on todettu lintuinfluenssa. Kyseessä on jo toinen varmistettu H5N1-tyypin lintuinfluenssatapaus Varsinais-Suomessa tänä vuonna. Ruokaviraston eläinterveystutkimusyksikön…
FINNARP 2024 -retkikunta palasi Etelämantereelta Suomeen 16. helmikuuta. Etelämantereella retkikunta otti talteen automaattisten mittalaitteiden ympäri vuoden tallentamaa tietoa ja varmisti mittalaitteiden toiminnan…
Hallituksen esitysluonnos metsästyslain muutoksista on lähetetty lausuntokierrokselle. Muutosten tavoitteena on luoda edellytyksiä suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen järjestämiselle Suomessa. Lausunnot pyydetään toimittamaan…
Tampereen tuhoisan jätepalon vaikutuksesta ilmanlaatuun on saatu uutta tietoa. Juuri valmistuneiden tulosten mukaan marraskuussa Tampereen Ruskossa syttynyt tulipalo heikensi ilmanlaadun…
Maunulanpurossa Helsingissä tiistaina havaittu saukko onkin minkki, arvioi tutkija Annika Herrero Luonnonvarakeskuksesta. ”Onhan se luonnon puolesta tylsää”, Herrero toteaa. Minkki…