Suomen tuotannon kustannuskilpailukyky paranee tänä vuonna prosentin verran, mutta heikkenee ensi vuonna puoli prosenttia, käy ilmi tuoreesta Etlan kilpailukykyennusteesta. Kilpailukyvyn…
Kuurojen Liiton 120-juhlavuotta vietetään ristiriitaisissa tunnelmissa. Vaikka juhlan aiheita riittää – viittomakielisen yhteisön saavutukset ja järjestötoiminnan pitkä historia – samaan…
Luontoliiton valtakunnallisen Kevätseuranta-kampanjan viimeistä virallista seurantaviikonloppua vietetään lämpimässä mutta epävakaisessa säässä. Kansalaishavainnointiin perustuva Kevätseuranta kaipaa lisää havaintoja kevään merkeistä Pohjois-Suomesta.…
Maksakirroosi on vakava sairaus, johon kuollaan Suomessa yleisemmin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Kirroosi kehittyy yleensä hitaasti ja potilas voi olla…
Huhtikuussa joka kolmas puukauppa kilpailutettiin Kuution puukauppapalvelussa. Metsänomistajat ovat löytäneet puukaupan sähköiset palvelut. He seuraavat puun hintoja, kilpailuttavat leimikoita ja…
Ympäristöministeriö päivitti lajien arvot. Suomen arvokkain laji on jatkossa naali. Monien rauhoitettujen eläin- ja kasvilajien rahallinen arvo nousee kesäkuun alusta…
Valtioneuvosto pitää erittäin tärkeänä löytää yhteisymmärrys kansainvälisestä sopimuksesta, jolla muovin aiheuttamaan saastumiseen puututaan maailmanlaajuisesti yhtenäisin toimin. YK:n jäsenvaltiot neuvottelevat kansainvälisestä…
Euroopan komissio on arvioinut jäsenmaiden kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia (NECP), ja havainnot ovat lupaavia: jäsenmaat ovat kirineet kiinni vuoden 2030…
Ruokavirasto maksaa kesäkuussa vuoden 2024 viljelijätukien loppuosat, kaikkiaan noin 220 miljoonaa euroa. Useimmista tuista on maksettu alkuosa joulukuussa 2024. Kesäkuun…
Myrkkyjen kaatopaikka. Merenpohjassa on tavallisten ampumatarvikkeiden lisäksi myös kemiallisia aseita. Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa on pian 80 vuotta. Sen arvet…