Loviisan ydinvoimalassa oli vetyvuoto, jonka takia voimalaitoksen kakkosyksikkö ajetaan puolelle teholle, kertoo Fortum tiedotteessaan. Asia huomattiin lauantaina, kun generaattorin vedynkulutus…
Tuoreessa väitöstutkimuksessa havaittiin Suomessa elävien vesilintujen altistuvan kymmenille haitallisille kemikaaleille, joita päätyy vesistöihin jäte- ja hulevesien mukana sekä teollisuuden päästöjen…
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat muoti ja pukeutumisen ympäristövaikutukset. Kaikki kiertää -tapahtuma…
Huhtikuussa 2025 rekisteröitiin 6251 uutta henkilöautoa, mikä on 1,5 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Kuluvan vuoden aikana tämä oli…
WWF:n legendaarinen Norppalive alkoi tänään kymmenettä kertaa. Norppaliven kautta saimaannorppien elämään pääsee tutustumaan niin, ettei aiheuta niille lainkaan häiriötä. Norpat…
Alustavat selvitykset jatkuvat näillä näkymin ainakin vuoden loppuun. Prosessinhoitaja Antti Liimatainen tarkkailee sahatavaralinjastoa Varkauden sahalla. Metsäyhtiö Stora Enso selvittää mahdollisen…
Nopea ilmastonmuutos mullistaa kasvilajien monimuotoisuutta ja kasvudynamiikkaa arktisella alueella. Jotkin lajit menestyvät, kun taas toiset vähenevät, kertoo Nature-tiedelehdessä julkaistu tutkimus.…
Helsingin yliopiston hanke on onnistunut siinä, missä muut lihaa viljelevät yritykset ovat epäonnistuneet: tuottamaan isoja määriä lihaksen kantasoluja. ”Toistaiseksi olemme…
Nokian ja Ericssonin toimitusjohtajat vaativat tammikuussa EU:lta nopeita toimia verkkoturvallisuuden parantamiseksi. Komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen kertoi Kauppalehdelle, mitä EU aikoo…
Saksa, Iso-Britannia, Ruotsi ja Ranska ovat tuttuja näkyjä Suomen matkailutilastoissa, sillä näistä maista tulee vuosittain satoja tuhansia yöpymisiä. Mutta entä…