Koronarajoitusvuosien kansallispuistovillityksen huippulukemista jäätiin jälkeen. Järvisuomen ja Lapin kansallispuistot ovat vetäneet tänä vuonna aiempaa enemmän kävijöitä, selviää Metsähallituksen tilastoista. Tammi–heinäkuussa…
Näytteenottoon yritetään löytää avuksi eläintenhoitajia. Heille pitää saada kuitenkin valtuutus Ruokavirastosta. Avoimet eläinlääkärin paikat eivät ole kiinnostaneet ketään. Lintuinfluenssan pahimmalla…
Asiakaspalveluammateissa työskentelevien seksuaalinen häirintä on yleistä. Siihen pitää puuttua. Asiakaspalvelutyötä tekevien seksuaalinen häirintä on noussut keskusteluun, kun kokemuksistaan kertoivat ensin…
Vanhuspalvelujen toimintayksiköistä lähes puolet (47 %) raportoi havainneensa asiakkaan kaltoinkohtelua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselyn perusteella kotihoidossa yleisimmin kaltoinkohtelua…
Turkistarhauksen kieltämistä ajava kansalaisaloite sai maanantaina täyteen eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 kannatusilmoitusta täyteen alle vuorokaudessa. Hallitus on aikeissa laatia turkisalan kanssa…
Hallitus käynnistää syksyn aikana hankkeita, jotka tähtäävät energiamurroksen kiihdyttämiseen. Tavoitteena on houkutella päästöjä vähentäviä investointeja Suomeen ja nostaa Suomi puhtaan…
WWF:n ja paikallisten maanomistajien yhteistyössä tekemä vesienhallintatyö Länsi-Uudellamaalla on käynnissä nyt viidettä vuotta, ja työt kohteilla etenevät vauhdilla. Siuntion Vikträskin…
Kuiviketurpeen tarjonnan ennustetaan puolittuvan seuraavien viiden vuoden aikana. Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan tarve uusille turvetta korvaaville ja täydentäville materiaaleille on…
Visit Finland on myöntänyt Korkeasaaren eläintarhalle Sustainable Travel Finland -merkin osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun hyväksi. Korkeasaari täyttää…
Kahdeksatta kertaa järjestettävästä Lähiruokapäivästä haluttaisiin Ruokavirastossa tehdä kansallinen juhlapäivä, jolloin mahdollisimman moni suomalainen vierailisi tilalla. ”Ihmiset arvostavat kotimaista ruokatuotantoa ja…