Voimme nauttia Suomessa upeasta luonnosta ja laajoista vesialueista. Iloisen mielen vapaa-ajan kalastajalta ja patikoijalta vie kuitenkin nopeasti pois näky, joka…
Kuumuusennätyksiä mitattiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Phoenixissa lämpötila nousi yli 43 celsiusasteeseen 18 päivänä peräjälkeen. Kuluvasta vuodesta on tulossa todennäköisesti…
Suurin osa linnuista ehti jälleen muutolle ennen metsästyskauden alkua. Iso- ja Vähä-Järviluodossa pesi menneenä kesänä Suomen suurin merimetsoyhdyskunta. Pesiä oli…
Täyssähköisiä henkilöautoja ensirekisteröitiin elokuussa 2 812. Bensa-autoja rekisteröitiin samaan aikaan 2778. Elokuussa Suomen automarkkinassa tapahtui mielenkiintoinen käänne. Uusia sähköautoja rekisteröitiin elokuussa…
Rakennusalan palveluyhtiö Firan työmaalla Espoossa säästettiin pellettilämmityksen avulla yli 90 prosenttia CO2-kokonaispäästöissä polttoöljylämmitykseen verrattuna. Rakennustyömaille kaivataankin entistä enemmän vastuullisia ja…
Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa toimiville yrittäjille tarjotaan maksutonta asiantuntijaneuvontaa digitaalisen liiketoiminnan kehittämisessä. Syyskuun aikana toteutettavassa pilotissa LAB-ammattikorkeakoulun asiantuntijat auttavat erityisesti pieniä…
Suomi tarvitsee osaavaa kansainvälistä työvoimaa. Yhteiskuntamme taloudellista kantokykyä on vahvistettava. Tässä koulutus- ja työperäisellä maahanmuutolla on keskeinen rooli. Hallituksen linjaukset…
Suomi on sääntelyn ja viranomaistoiminnan luvattu maa. Yritysten kohtalona on alistua puutteelliseen lainvalmisteluun, epätietoisuuteen viranomaisen laintulkinnasta, pitkiin valitusaikoihin, epätasapuoliseen yritysten…
Valtaosa rekrytointialan ammattilaisista ei usko anonyymin rekrytoinnin yleistymiseen omalla työpaikallaan lähitulevaisuudessa. Samalla yli neljäsosa työnhakijoista kokee tulleensa syrjityksi työnhaussa. Duunitorin…
Nykymenolla tavoite luomualan kasvattamisesta ei onnistu, koska se ei ole tuottajalle kannattavaa. Sekä tavanomaisella, että luomutuotannolla ongelmat ovat samankaltaisia. Vaatimukset…