Ilmalämpöpumppujen ja viilentimien yleistyminen näkyy vakuutusyhtiössä. Pahimmillaan suosikkilaite voi aiheuttaa kymmenien tuhansien eurojen vahingot, Pohjola Vakuutus varoittelee tiedotteessaan. Pohjola Vakuutuksessa…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastopalvelut on kehittänyt satelliittikuviin perustuvan menetelmän viljojen sadon ennustamiseen. Jos menetelmä osoittautuu tulevina vuosina käyttökelpoiseksi, sillä voidaan korvata…
Valtakunnallisen sinileväseurannan havaintojen määrä sisävesillä ei ole juuri muuttunut viime viikosta, ja sinilevätilanne on tällä hetkellä ajankohdalle tyypillinen. Sinilevää esiintyy…
Pitkään vallalla olleen käsityksen mukaan oletettiin, että saimaannieriä olisi kuollut läntiseltä Saimaalta sukupuuttoon, ja että se olisi palautettu Kuolimon saimaannieriöistä…
Tammelan Pätinkiharjun pohjavesialueella aloitetaan geologisen rakenteen ja pohjavesiolosuhteiden selvittäminen. Hankkeen maastotyöt alkavat maaperäkairauksilla viikolla 30, ja koko rakenneselvitystyö valmistuu joulukuussa…
Omanissa perustettu startup 44.01 kehittää hiilidioksidin varastointiprosessia. Suunnitteilla on säilöä kasvihuonekaasua kilometrin syvyyteen maan alle. Yhtiön eriskummallinen nimi voi ihmetyttää,…
EU:n hiilirajamekanismin myötä maahantuojien on raportoitava tuomiensa CBAM-tavaroiden päästötiedot EU:n komissiolle. CBAM-tavaroihin kuuluvat EU:n ulkopuolelta EU:hun tuotavat tietyt rauta- ja…
Metsähallitus on keskeyttänyt 18.7.2024 alkaen kalastuslupien myynnin Näätämöjoelle ja sen sivuvesiin lohikantojen heikon tilan vuoksi. Keskeytys koskee vapalupa-alueita 1565 Näätämöjoen…
Mekaanisessa metsäteollisuudessa, kuten esimerkiksi sahoilla ja puunjalostustehtailla, solmitaan nykyään ainoastaan yrityskohtaisia työehtosopimuksia. Työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton sopimusasiantuntijan Janne Naukkarisen mukaan neuvottelutyömäärä…
Suomalainen Hytrade kehittää ratkaisua, jolla uusiutuvalle sähkölle tyypillisiä voimakkaita hintavaihteluita voidaan hyödyntää vihreän vedyn tuotannon optimointiin. Helsingin Maria 1.0 -startup-kampuksella…