Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt 22 uutta kohdetta Unescon Elävän perinnön kansalliseen luetteloon, tiedottaa NordGen. Mukaan kirjattiin myös suomenkarja ja…
YK:n uusi yhteistyöraportti kertoo, että lasten lelut ovat luultua suurempi elektroniikkajätelähde. Esimerkiksi sähkösavukejäte jää määrällisesti leluista tulevan niin sanotun ”näkymättömän…
Tampereen kaupunki lisää luonnon monimuotoisuutta viheralueillaan syksyisten lehtien avulla. Puista varisseiden lehtien jättämistä maahan kokeillaan Viinikanpuistossa ja kuudessa kohteessa Hervannassa.…
Ammattiopisto Tavastian tavoitteena on kehittää monialaisia osaajia työelämän tarpeisiin, ja siksi eri alat tekevät keskenään paljon yhteistyötä. Esimerkiksi pintakäsittelyalan opiskelijat…
Hollolalainen Saana Mönkkönen, 17, on valittu vuoden yrittäjä-oppisopimusopiskelijaksi Oppisopimus 100 vuotta -juhlaseminaarissa Tampereella. Suomen Oppisopimusosaajat ry järjesti valtakunnallisen kilpailun osana…
Kestävä viljantuotanto edellyttää viljelyn monimuotoistamista – siirtymistä pois yksipuolisesta, maaperää köyhdyttävästä viljelystä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) sekä yritysten ja maatalouden etujärjestöjen yhteisessä…
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden järjestämä poistotekstiilin keräys pääkaupunkiseudulla on ollut suosittu. Asukkaat ovat tuoneet tammi–syyskuun aikana poistotekstiilin keräyspisteisiin yhteensä lähes 200…
Työterveyslaitoksen tutkimushanke antoi uutta tietoa työturvallisuusdatan käytön kehittämiseen organisaatioissa. Tutkimushankkeessa tarkasteltiin, miten ja millä edellytyksillä koneoppimismenetelmiä voidaan hyödyntää turvallisuusjohtamisen työkaluna…
Pohjois-Karjalan yllä keskiviikon ja torstain välisenä yönä puhaltanut Ohto-myrsky aiheutti useita vikoja PKS Sähkönsiirron verkkoalueella, yhtiö tiedottaa. Vikojen korjaaminen jatkuu…
Sähkön futuurihinnat talvelle ovat nousseet jyrkästi alkuviikosta. Laskusuuntainen kehitys on nyt ohi. Vielä syyskuun lopussa futuurit syksylle ja talvelle olivat…