Suomessa esiintyy luonnonvaraisena ainoastaan yksi meduusalaji. Monille rannoille on elokuun alussa ajautunut tavallista runsaammin korvameduusoja. Suomen ympäristökeskuksen tutkimuspäällikkö Samuli Korpinen…
Työllisyys porskuttaa Suomessa vahvasti, vaikka talouskehitys jättää toivomisen varaa. Suomen työllisyysaste on pysynyt edelleen 74 prosentissa eli erittäin hyvällä tasolla.…
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra syytti mediaa perussuomalaisten leimaamisesta. Median syyttely on poliittisesti tehokasta, mutta sillä voi olla huonot seuraukset. Perusuomalaisten…
Mahdollisesti koko Pohjoismaiden suurimman pohjavesialueen ydin Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla vastaa pinta-alaltaan Turun kokoista kaupunkia, ja lepää yli miljardi vuotta vanhojen laaksojen…
Kun suomalaisnuorilta (16–25 v.) kysytään, mikä maailman menossa eniten huolestuttaa, kolmen kärki on selvä: ilmastonmuutos, sodat ja hintojen nousu. Tämä…
Vieraslajien torjumiseksi ja hallitsemiseksi aletaan maa- ja metsätalousministeriön mukaan valmistella suunnitelmaa syksyllä. Haitallisten vieraslajien luetteloon on lisätty seitsemän uutta vieraslajia.…
Helsingin ja Jyväskylän yliopiston tutkijat keräävät tietoa kolmesta järvestä. Tavoite on selvittää, vaikuttaako Terrafamen kaivos elohopean kertymiseen. Kainuussa tehdään tällä…
Pellon odotettu tuotto, alueelliset tekijät sekä yleinen taloustilanne selittävät peltojen kauppahintoja sekä yleistä peltojen hintakehitystä Suomessa. Erot itäisen ja läntisen…
Lintuinfluenssan takia kaikille turkistarhoille tehdään tarkastuskäynti. Suunnitelman yksityiskohdat ja aikataulu on vielä auki. Kaikille Suomen turkistarhoille tehdään influenssariskin vuoksi tarkastukset.…
Hyrkön mukaan lentoyhteyksiä ja tukia tulisi arvioida kriittisesti välimatkan, vaihtoehtojen ja käyttöasteen pohjalta. Hyrkön mielestä on niin ilmaston kuin taloudenkin…