Metsähallitus jatkaa Oulujärvellä linnustolle tärkeiden saarten raivauksia. Työt alkavat Oulujärven Niskanselällä elokuun toisella viikolla. Metsähallituksen Luontopalvelut raivaa Kalikansaaren pohjoisosan, joka…
Etelän talven aikana merijäätä on kertynyt kymmeneksen tavallista vähemmän. Ilmaston lämpeneminen on ilmeinen syy, mutta suomalaistutkija epäilee myös tuuliolojen muuttuneen.…
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK vaatii susipolitiikan toteuttamista hallitusohjelman mukaisesti. MTK:n mielestä hallitusohjelman linjaukset susivahinkojen vähentämiseen ovat hyviä, mutta ne…
3 Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisena lausuntonsa Tuuramäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Hankkeessa suunnitellaan tuuli- ja aurinkovoimahanketta Virtain kaupungin…
Öljyn tarkempi määrä selviää huoltotöiden alettua, mutta arvio on muutamasta kymmenestä litrasta sataan litraan. Pelastuslaitoksen mukaan öljypisaroita voi olla myös…
Turkistarhoja koskevia lopetuspäätöksiä valmistellaan tällä viikolla lisää. Ruokavirasto linjasi myös tiistaina, että kaikki minkit lopetetaan tarhoilta, joilla on todettu lintuinfluenssatartunta.…
Luonnonvarojen ylikulutus kiihdyttää ilmastokriisiä ja luontokatoa, ja voi johtaa myös konflikteihin. Maapallon ihmiset ovat kuluttaneet seitsemässä kuukaudessa ne luonnonvarat, joiden…
Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden löytämien veren merkkiaineproteiinien avulla voisi olla mahdollista tunnistaa nuoria, joilla on riski sairastua mielenterveyden häiriöihin. Pilottitutkimuksen tulokset…
Tulli tutkii rikoskokonaisuutta, jossa salakuljetusorganisaatio järjesteli huumeita Espanjasta Suomeen kaupallisen rahtiliikenteen mukana. Epäiltynä on kahdeksan henkilöä. Tulli on tehnyt esitutkinnan…
Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä reilut 1,3 miljoonaa euroa avustuksia 17 kunnalle ja 7 maakunnan liitolle vihreän siirtymän investointihankkeita edistäviin selvityksiin…