Muoviroskasta on tullut yksi aikamme suurimmista ympäristöongelmista, joka uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja ihmisten terveyttä. Materiaaliteknologiayhtiö Sulapac auttaa yrityksiä ympäri maailman…
Vihapuhetta tutkineen filosofian tohtori Tuija Saresman mukaan ilmapiiri on muuttunut Suomessa viime vuosina vihamielisemmäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. ”Jotkut poliitikot…
Metsähallituksen Luontopalvelut toteuttaa metsien ennallistamispolttoja Siikalatvan Venenevalla tulevan kesäkuun aikana. Ennallistamispoltoilla jäljitellään luontaisia metsäpaloja, ja niiden avulla metsiin syntyy kuollutta…
Tällä hetkellä valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehdään sosiaalisin perustein, ja vuonna 2021 lähes kaikki keskeytykset toteutettiin lääkkeellisesti. Raskaudenkeskeytysten määrä kasvoi viime vuonna…
Itä-Suomen yliopiston hiilijalanjälki on pienentynyt, ilmenee tuoreesta laskelmasta. Yliopiston kokonaishiilijalanjälki oli viime vuonna 86 prosenttia vuoden 2019 päästöistä. – Päästöt…
Hintojen nousu on saanut kotitaloudet pohtimaan erityisesti energiatehokkuutta parantavia remontteja. Hintojen ja korkotason nousu kuitenkin vaikuttaa remontti-intoon laskevasti, vaikka valoa…
Perussuomalaisten huolet pakkolunastuksista ja säätövoimasta on otettava tosissaan, jotta Suomen ykkösasialla on laaja hyväksyntä, kirjoittaa päätoimittaja Jussi Kärki. Tuulivoima on…
Läpimurto peruttu. Whim-sovelluksen piti mullistaa liikkuminen. Nyt sovellusta kehittänyt Maas Global on selvitystilassa. Viime vuonna yhtiö sai Business Finlandilta silti…
Työpaikkatapaturmien määrä ja taajuus laskivat vuonna 2022 teollisuudessa ennätyksellisen matalalle. Palkansaajille sattui 13 355 työpaikkatapaturmaa, mikä on 2,4 % edellisvuotta…
Kansalaisten tietämys vapaaehtoisesta päästökompensaatiosta on tutkimuksen mukaan niukkaa. Noin neljäsosa vastaajista sanoi, ettei tiedä aiheesta mitään, ei ole siitä kiinnostunut…