The post Jätehuolto toiminut häiriötilanteissakin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Anjalan tehtaan myynnin myötä Stora Enso lopettaa paperintuotannon kokonaan Suomessa – suurista yhtiöistä vain UPM jatkaa painopapereiden tuotantoa…
The post Pohjalaismaakuntiin saatiin viime vuonna uusia luonnonsuojelualueita yli tavoitteiden appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Osallistu Lumoavaan verkostoitumistapahtumaan – aiheena luonnon monimuotoisuus maataloudessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Maailman valtiot ovat yhtä mieltä siitä, että vuonna 2030 maailmassa on oltava enemmän luontoa kuin nyt. Toimet, rahoitus ja mittarit…
LAB-ammattikorkeakoulu ja Koulutuskeskus Salpaus ovat syventäneet yhteistyötään koulutuksen lisäksi myös alueen yrityksiä palvelevaksi. Päijäthämäläiset yritykset ovat halukkaita ja motivoituneita tekemään…
Teknologisesti älykkäämpi tulevaisuus on yksi Tampereen seudun ammattiopiston strategistisista painopisteistä. Koska ollaan Suomen toiseksi suurimmassa ammattioppilaitoksessa, on luonnollista, ettei tyydytä…
Sotauutisten, pandemian ja ilmastokriisin keskellä olo voi tuntua välillä ylikuormittuneelta. Voisiko luonnosta saada apua ahdistukseen? Luonnon on jo pitkään tiedetty…
Kaikki ammatilliset tutkinnot voi suorittaa myös oppisopimuksella, joko osittain tai kokonaan. Oppisopimuksen voi siis solmia vaikka kesätyön ajaksi. Tämä on…
The post EY ottaa käyttöön tasa-arvoisen ja sukupuolineutraalin perhevapaan appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.