Tänä keväänä huumoria harmaaseen arkeen tuo kaikkien aikojen ensimmäinen Aprillileivoskilpailu, jossa etsitään hauskaa ja oivaltavaa teemaan sopivaa leivosta. Kilpailu on…
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE myönsi ammatillisen koulutuksen kultaiset ansioristit Tredun johtaja, ammatillinen koulutus Outi Kallioiselle ja Tredun asiakkuusjohtaja Pirjo Järviselle. Kasvatustieteiden tohtori,…
Hämeen ammattikorkeakoulu on saanut yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa rahoitusta Bioraaka-aineosaamisen keskuksen perustamiseen Kanta-Hämeeseen. Bioraaka-aineita saadaan esimerkiksi teollisuuden sivuvirroista tai kerrosviljelyllä, joka…
Liikenteeseen keskittyvä hanke on tuottanut arvokasta tietoa mm. liikkumisen mittaamisesta, väylien kunnosta tekoälyn avulla tai sääolojen vaikutuksesta pyöräilyyn. HAMK on…
Laajasti kaikkia yrityksiä ja brändejä velvoittava metsäkatolainsäädäntö luo pohjan perustavanlaatuiselle muutokselle, kirjoittavat WWF:n suojelun neuvonantaja Jussi Nikula ja S-ryhmän vastuullisuusjohtaja…
Kun ilmasto muuttuu ja kaupungit kasvavat sekä tiivistyvät, kesät muuttuvat entistä tukalammiksi pääkaupunkiseudulla. Liukkaat kelit puolestaan harvinaistuvat. Ilmatieteen laitoksen tutkijat…
The post Tutkimuksen mukaan 91 prosenttia suomalaisista pitää ihmishenkien pelastamista voitontavoittelua tärkeämpänä pandemiassa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Talousmetsä varastoi hiiltä luonnonmetsää paremmin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Vanhankaupunginkosken pato aiotaan purkaa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Riskit minimiin maanteiden tavarakuljetuksissa – uudistettu työkalu helpottaa pienyrityksiä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.