Ninni Rantamaan kipinä kuljetusalalle syttyi jo yläkoulussa, kun hän seurasi alaa opiskelevan isoveljen ja Euroopassa rekkaa ajavan enon kokemuksia. Kun…
The post Suomessa syntyy noin 640 miljoonaa kiloa elintarvikejätettä vuosittain, josta ruokahävikin osuus on noin puolet appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Yara Uudenkaupungin satamassa ravinnepäästöt hallitaan hyvillä käytännöillä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Metsähallituksen VELMU-tiimi teki merkittävän tulokaslajilöydön Saaristomeren kansallispuistosta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Suometsien hoitoon kehitteillä kokonaiskestävä ratkaisumalli appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan yhä useammat hai- ja rauskulajit ovat vaarassa ajautua sukupuuttoon. Vaarantuneiksi, erittäin uhanalaisiksi tai äärimmäisen uhanalaisiksi luokiteltuja…
WWF:n järjestämän Itämeren ympäristöystävällisin viljelijä -kilpailun kansallisen osuuden voitti tänä vuonna Sauli Brander Liskon tilalta Kangasalta. Liskon luomukasvinviljelytilalla on toimittu…
Kuluvan kesän aikana saattaa Lahden seudun vesillä kohdata tavallista erikoisemman lautan, jonka yhdellä sivulla on rivi aurinkopaneeleja ja korkealla maston…
Hämeen ammattikorkeakoulun avoin AMK tarjoaa kaikille avoimia opintoja pohjakoulutuksesta riippumatta. 1.8.2021 alkaen avoimen AMKin opinnoista osa tarjotaan maksutta työttömille, lomautetuille,…
The post Ilmastopaneelin selvitys: Sähköistymisellä on merkittävä rooli Suomen ilmastopäästöjen leikkaamisessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.