HAMKin syksyllä alkaviin englanninkielisiin koulutuksiin jätettiin yhteensä lähes 3800 hakemusta yli 2600 hakijalta ympäri maailmaa. Hakijamäärä englanninkielisiin koulutuksiimme on kasvanut…
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY laskee vuosittain jäsenkaupunkiensa kasvihuonekaasupäästöt. Laskennassa tarkastellaan kaupungin alueella tapahtuvia, niin sanottuja suoria päästöjä: kaukolämmön kulutuksen, liikenteen,…
The post Verotuksen läpinäkyvyyttä lisäävästä direktiivistä sopu EU:ssa: iso osa voitonsiirrosta jää kuitenkin pimentoon appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Työmarkkinaennuste: Työllisyysaste ohittaa koronakriisiä edeltävän tason 2022, mutta pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkuu appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Väitös 11.6.2021: Talous ja kilpailukyky ohjaavat yliopisto-opetusta yhä useammin (Maunumäki) appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Korona-ajan mediakuvasto rakentaa jännitteitä ja vahvistaa ennakkoluuloja ihmisryhmien välillä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Euroopan uimavesiraportti: Suomen yleisten uimarantojen vedet ovat laadultaan korkeatasoisia appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Tutkimus: Ympäristölupamenettelyä on mahdollista kehittää tukemaan ilmastonmuutoksen hillintää appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Metsien maaperällä on merkitystä – Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa EU-rahoitteisessa hankkeessa tutkitaan maaperän kykyä hillitä ilmastonmuutosta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post FAO tutkii ilmastonmuutoksen vaikutusta kasvintuhoojiin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.