The post Fortum myy enemmistöosuuden Puro.earth -startupistaan Yhdysvaltojen Nasdaq-pörssille appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Sisäisen turvallisuuden hankkeisiin 1,8 miljoonaa euroa EU-tukea appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Päijäthämäläinen yrittäjä, haluaisitko saada digillä arvoa liiketoimintaan? Voisiko esimerkiksi uusien asiakkaiden tavoittaminen olla helpompaa verkkokaupan avulla? Kaipaako yrityksesi toiminnanohjaus tietojärjestelmää…
Kolme innovaatiokilpailussa menestynyttä vastuullisuushanketta sai ympäristöpääkaupungin rahoituksen
Ympäristöpääkaupungin innovaatiokilpailu tuotti 26 käytännön ratkaisuehdotusta ympäristöhaasteisiin. Kolme kilpailussa menestynyttä hakijaa sai rahoituksen omalle vastuullisuusprojektilleen. Ympäristöpääkaupunki Lahti käynnisti tammikuussa innovaatiokilpailun,…
LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampukselle valmistuu ison mittakaavan kiertotalouslaboratorio. Uusi toimintaympäristö tarjoaa laadukkaat ja monipuoliset tutkimus- ja testaustilat myös ulkopuolisten yritysten käyttöön.…
Paulig täyttää 145 vuotta tänä kesänä. Se on merkittävä ikä yritykselle tässä muuttuvassa maailmassa. Toimitusjohtaja Rolf Ladaun mukaan Pauligin menestyksen…
Viidessä lahtelaisessa koulussa jokin luokka tai luokka-aste perehtyy viisaan liikkumisen teemoihin valmistautuen selvittämään oman koulunsa ympäristön tilaa kävelijän ja pyöräilijän…
The post Suuri Veroselvitys: Hyvä talouskehitys siivitti verotuotot kasvuun ennen koronakriisiä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Psyykkinen kuormittuneisuus on lisääntynyt koronaepidemian toisen aallon aikana appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Kansainvälinen suurtutkimus: Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa jo joka kolmannen lämpökuoleman appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.