Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö sr. on myöntänyt tutkimusapurahoja. Säätiön hallitus myönsi kaksi Nuoren tutkijan 5000 euron apurahaa ja…
Accountor jatkaa kasvuaan Lahdessa. Sen suuri palvelukeskus tuottaa talous- ja palkkahallinnon palveluita uudistetuin tavoin. Uusien osaajien rekrytointia helpottamaan Koulutuskeskus Salpaus…
Hämeen ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön opiskelijat selvittivät viheralueiden kunnossapidon keinoja, joilla edistetään lajikirjon säilymistä ja monipuolistamista rakennetuilla viheralueilla Helsingissä. Luonnon monimuotoisuuden…
Rikosseuraamuslaitoksen teettämät turvallisuusselvitykset ovat pohjana toteutettaville uudistuksille
The post Rikosseuraamuslaitoksen teettämät turvallisuusselvitykset ovat pohjana toteutettaville uudistuksille appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Työterveyslaitos tutki Suomessa vuosina 2000–2018 todettuja ärsytyksen kautta syntyneitä ammattiastmoja. ”Noin puolet astmatapauksista kehittyi yksittäisen, tapaturmaisen altistumisen seurauksena, ja puolet…
Salpaus edistää maahanmuuttajataustaisten työllistymistä Päijät-Hämeen alueella järjestämällä maahanmuuttajille koulutusta ja tarjoamalla hyödyllisiä materiaaleja ja koulutuksia työpaikoille. – Kuuntelemme työpaikkojen toiveita…
The post Suomen tiede ja teollisuus kehittävät Suomeen mikrobitehtaita appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Tutkimus: Maahanmuuttajien koulutus- ja työpolut tarvitsevat lisää joustavuutta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post IT-alan sukupuolittuneet mielikuvat vaativat ravistelua appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Stora Enso ja Pulpex ryhtyvät valmistamaan puukuitupohjaisia pulloja teollisessa mittakaavassa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.