SAKUstars on ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille suunnattu kulttuurikilpailu, johon osallistuu vuosittain noin 1000 opiskelijaa eri puolilta Suomea. Tämän kevään kisat järjestetään…
Vanhustyöntekijöiden työn lopettamisaikeet ovat yleistyneet voimakkaasti Suomessa. Jo kaksi viidestä kertoo harkinneensa työnsä jättämistä. Lopettamisaikeiden syitä kartoittanut Helsingin yliopiston ja…
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutti ja Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring ovat aloittaneet yhteistyön, jossa JAMKin agrologiopiskelijat avustavat puupohjaisen tekstiilikuidun koeajoissa Äänekoskella…
Nepalin sarvikuonokanta on uuden arvion mukaan kasvanut noin 16 prosenttia, selviää Nepalin hallituksen julkaisemasta selvityksestä. Nepalissa elää tuoreen arvion mukaan…
The post Akkuklusterin rakentuminen Suomeen jatkuu uusin investoinnein appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Kysely: Puolet ekonomisteista aloittaisi leikkaukset tai veronkiristykset jo tällä vaalikaudella appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Väitös: Suomen energiamurroskeskustelua hallitsevat jatkuvasta talouskasvusta kumpuavat myytit appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Keskimääräinen vedenkäyttö on vähentynyt, mutta käyttäjien yksilölliset kulutuserot ovat suuret appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Pelkkä tehokkuuteen pyrkiminen ei enää riitä – Greta Thunberg oli toimitusjohtajille herätys appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Maaperän pilaantumiseen liittyvien lupamenettelyjen yhtenäistäminen edistää alan yhdenvertaisuutta ja tukee kiertotaloutta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.