Iso osa hävikkiruoasta päätyy biojätteeksi, vaikka samaan aikaan ruoka-apua tarvitsee Suomessa yhä useampi. Diakin Oulun Prikka -hankkeessa kehitetyssä hävikkiruuan jakelumallissa…
Energiayhtiö Gasum rakennuttaa parhaillaan uutta biokaasulaitosta Lohjalle. Laitos tuottaa valmistuessaan vuosittain noin 40 GWh biokaasua ja 50 000 tonnia luomulannoitteita.…
Yritykset, korkeakoulut ja yhdistykset käynnistävät 19 uutta ympäristöprojektia Päijät-Hämeessä. Ympäristöpääkaupungin projektitukea haki 2. hakukierroksella määräaikaan mennessä 58 toimijaa yhteistyökumppaneineen. Hankkeet…
Madagaskarin saarelta on löytynyt uusi pieni makilaji. Kyseessä on kokonaan uusi kädellinen, tieteelliseltä nimeltään Microcebus jonahi. Löytö on tärkeä, sillä…
Lahden kaupunginhallitus on myöntänyt kultaisen Lahden mitalin ympäristöjohtaja Kari Porralle. Kari Porra toimi Lahden ympäristötoimen johtavana viranhaltijana alusta lähtien, eli…
Hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia (CCS) sekä hiilidioksidin talteenottoa ja hyötykäyttöä (CCU) tutkitaan maailmanlaajuisesti kasvihuonekaasujen jatkuvasti lisääntyessä. Kasvihuonekaasuista merkittävintä, eli hiilidioksidia…
Finnwatch selvitti krääsäkauppa Flying Tiger Copenhagenin halloween-tuotteiden vastuullisuuden. Pyhäinmiestenpäivää on alettu Suomessakin juhlia halloweenina. Siinä missä perinteikäs kotimainen juhlapyhä lisäsi…
The post Yrittäjät: Konkurssilain koronapoikkeusten jatko suuri helpotus monelle yrittäjälle appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post S-ryhmä mukaan Women’s Empowerment Principles -sitoumukseen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Kotkamillsin kartonki taipui Starckella ja PackageMedialla voitokkaiksi kuluttajapakkauksiksi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.