Pohjois-Suomessa on Euroopan suurimpia malmipotentiaaleja, jonka avulla voitaisiin tuottaa nykyistä kestävämmin myös vihreän teknologian kaipaamia raaka-aineita. The post Pohjois-Suomen maaperä…
Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksista 8.10.2020. Valtio ja kaupunkiseudut allekirjoittivat kestävään yhdyskuntarakenteeseen ja vähähiiliseen liikkumiseen tähtäävät…
Lappeenrannan kaupunki on voittanut Euroopan vihreimmän kaupungin eli European Green Leaf 2021 -tittelin Euroopan komission järjestämässä kilpailussa. Voitto ratkesi 8.10.2020…
Huomattava osa hyönteissyöjistä voi olla aiempaa tiedettyä suuremmassa vaarassa maailmalla havaitun hyönteiskadon takia. The post Hyönteiskato nakertaa ravintoverkkojen perustaa –…
Suomen yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on myynyt Lappeenrannan Skinnarilassa sijaitsevan huvilan LAB-ammattikorkeakoululle. Skinnarilan hovina tunnetun huvilan lisäksi SYK myy myös Saimaan…
Uuden pop up -museokaupan avautumista Malskilla pääsee seuraamaan verkossa klo 12‒13 avajaispäivänä 12.10.2020. Livelähetyksen linkki löytyy tämän tiedotteen lopusta, Lahden…
Osallistuva budjetointi tuotti tulosta, asukkaat ehdottivat useita kohteita ja antoivat äänensä jatkoon päässeille ideoille. Yksi ylivoimainen suosikki nousi ylitse muiden,…
Maa- ja metsätalousministeriö esittää 307 poikkeuslupaa ilveksen metsästykseen poronhoitoalueen eteläpuolisessa Suomessa. Keskeisenä perusteluna tälle esitetään tarvetta lisätä tai ylläpitää ihmisten…
Atrian broileriketjussa on otettu merkittävä askel kohti täysin kotimaista rehua. Loppuvuonna 2019 suomalaisen rehuherneen osuus ohitti ensimmäistä kertaa soijarouheen broilerien…
The post World Ecolabel Day: Tänään juhlitaan sertifioidusti vastuullisia valintoja appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.