Lahtelaiset ovat antaneet äänensä osallistuvan budjetoinnin ideoille. Asukasideoita äänesti yhteensä 3896 lahtelaista. Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto vahvistaa toteutettavat ideat 23.9.…
Korkeakoulujen syksyn 2020 yhteishaku päättyi eilen keskiviikkona 16.9. LAB-ammattikorkeakouluun tuli ensitietojen mukaan lähes 10 400 hakemusta, joista ensisijaisia hakijoita oli…
Tuore Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että kestävän luontomatkailun käsite on yksi avain matkailun ja luonnonsuojelun välisten ristiriitojen sovittamiseksi. Tutkimuksessa…
Maanantaina 21.9. vietetään jälleen kansainvälistä Nollapäästöpäivää. Climate Leadership Coalition (CLC) toi Kanadasta alkunsa saaneen päivän Suomeen vuonna 2017. Päivän tarkoituksena…
The post Eduskuntavaalitutkimus 2019 kuvaa politiikan ilmastonmuutosta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Budjettiriihi: Ei ainuttakaan toimenpidettä verovälttelyn torjumiseksi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Sosiaalisten suhteiden merkitys on korostunut yksinasujien mielen hyvinvoinnissa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post UNICEF ja Pelastakaa Lapset: Koronapandemia on lisännyt köyhien lasten määrää 150 miljoonalla appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Suomalaisnuoret muita haluttomampia vähentämään lihankulutusta – vähentämisen syyt eroavat jopa naapurimaa Ruotsista appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Suomen ympäristökeskus SYKE on käynnistänyt yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa tutkimushankkeen, jossa selvitetään ympäristöön päätyvien muovien ympäristö- ja…