WWF:n Luontoliven suora lähetys seurasi erittäin uhanalaisten raakkujen eli jokihelmisimpukoiden elämää lähes kolmen kuukauden ajan. Lähetystä katsottiin 135 000 kertaa,…
Tredun joukkue matkasi kohti upeita suorituksia Sakustars -kulttuurikilpailuissa Helsingissä 8. – 10.9.2020. 34 opiskelijaa kisasi 16 lajissa mm. taiteen, tanssin,…
Liminganlahden Virkkulan lintutornin edustalla tavattiin eilen ainakin 24 äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. Kiljuhanhia on paikalla edelleen tänään. Kiljuhanhia on havaittu myös…
Säätiöiden rahoitus antaa pienillekin yrityksille mahdollisuuden uudistua. Tutkimuksen avulla on vähennetty teollisuudessa syntyviä jätteitä ja kehitetty kierrätysmenetelmiä. PoDoCo-ohjelmassa on rahoitettu…
Stora Enso investoi dispersioteknologiaan perustuvien, pakkausten kartonkia suojaavien päällysteiden kehittämiseen Ruotsissa Karlstadin lähellä sijaitsevalla Forshagan tehtaallaan. Investointi on osa yhtiön…
Pääkaupunkiseudulla toimiva HOK-Elanto jatkaa verkkokauppapalveluidensa vahvistamista. Syyskuun aikana myös kymmenen S-marketia aloittaa ruokatilausten kotiinkuljetukset Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Tuusulassa. Koronakevät…
Ympäristöpääkaupunki on eritoten kuntalaisten, lahtelaisten, yhteinen asia. Kuntalaiskyselyllä kartoitetaan näkemyksiä siitä, miten ympäristöpääkaupunkivuoden ohjelmaa tulisi rakentaa ja mihin asioihin kaupunkilaiset…
Tällä viikolla tieto- ja viestintätekniikan opiskelija Heikki Miinalainen osallistuu vieraileva, kansainvälisenä kilpailijana WorldSkills Russia’s National Competitioniin eli Venäjän kansallisiin ammattitaidon…
Salpaus osallistuu seudulliseen ympäristöviikkoon julkaisemalla opiskelijoille ja henkilökunnalle ympäristöaiheisen Seppo-mobiilipelin, jota pelataan koko viikon ajan. Pelissä voi testata omaa ympäristötietämystään…
HAMKissa tutkitaan kerrosviljelyn tuomia liiketoimintamahdollisuuksia maaseudun yrittäjille. Sisäviljelytuotannossa voidaan tähdätä ”premium-kasveihin”, mikä nostaa raaka-aineen hintaa ja tarjoaa innovatiivisille viljelijöille merkittävän…