”Arktiset e-tekstiilit” on ensimmäinen suomenkielinen, elektronisten tekstiilin suunnitteluun ja tekemiseen keskittyvä teos. E-tekstiili, eli elektroninen tekstiili, on tuote tai teos,…
Suomalaiset mies- ja naisjournalistit kokevat työssään määrällisesti yhtä paljon ulkoista vaikuttamista, kuten painostusta, uhkailua ja solvaamista. Tämä käy ilmi uudesta…
Soroptimist International ry haluaa tuoda julki huolensa ikääntyviin naisiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta ja väkivallasta. Painotamme kaltoinkohtelun tunnistamista ja haluamme lisätä kollektiivista…
24. seudullista Ympäristöviikkoa vietetään 14.-20.9. Hartolassa, Heinolassa, Hollolassa, Lahdessa ja Sysmässä. Viikon teemana on tällä kertaa Vaatteet – Vaate on…
Toimistoissa on havaittu, että tarpeeton melu, erityisesti puhemelu, on suurin tyytymättömyyttä aiheuttava tekijä. Aiemmat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että puhemelu…
LUT-yliopiston johtama Hiilivapaa Etelä-Savo -tutkimus arvioi Etelä-Savon maakunnan hiilineutraaliuden toteutumismahdollisuuksia. Hiilineutraalilla alueella tuotetaan ilmakehään kasvihuonekaasupäästöjä enintään sen verran kuin…
Kuntien investoinnit ovat talouden elpymisen kannalta välttämättömiä, mutta Koronakriisin arvioidaan heikentävän kuntataloutta vielä vuonna 2021 1,7 miljardilla eurolla. Kuntaliitto pitääkin…
Valtion talouden horjuessa tulee muistaa, että vahva ammattiosaaminen muodostaa työllisyyden ja kasvun keskeisen perustan. Budjettiriihessä on varmistettava ammatillisen koulutuksen resurssit.…
Aukiolorajoitusten purkamisen piti vapauttaa kaupat pitämään oviaan auki silloin, kun asiakkaat haluavat ostoksia tehdä. Niin ei ole kuitenkaan käynyt. Kauppakeskuksissa…
Ympäristöjärjestö WWF rakentaa Inkoon Degerbyhyn kahden hehtaarin laajuisen metsäkosteikon, joka estää rehevöittävien ravinteiden valumista kosteikon yläpuolisesta talousmetsästä Ingarskilanjokeen ja edelleen…