Hämeenlinnan korkeakoulukeskukseen avataan Hämeenlinnan kaupungin kasvomaskien jakelupiste. Maskeja jaetaan valtioneuvoston suositusten mukaisesti vähävaraisille ja haavoittuvimmassa asemassa oleville sekä omaishoitajille. Jakelun…
Ympäristöekonomian emeritusprofessori Markku Ollikainen on saanut Itämerisäätiön 15 000 euron palkinnon työstään kustannustehokkaiden suojelutoimenpiteiden toteuttamisessa sekä omistautumisestaan Suomen ilmastopolitiikassa. Itämerisäätiö…
Osapuolet ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen, jonka myötä yhteistyötä syvennetään ja monipuolistetaan. Yhteistyön avulla Meilahden kampus muun muassa vahvistaa osaamistaan varhaisen vaiheen…
Luontoa voi haluta suojella, vaikkei viihtyisikään vapaa-aikanaan metsässä. ”Ilman luontoa olisimme hädän keskellä”, toteaa WWF:lle testamenttilahjoituksen tehnyt Heli Niskanen. WWF:n…
Koronan tuomat talousongelmat ja Kaipolan tehtaan lakkautustieto ovat muuttaneet myös puukaupan näkymiä Suomessa. Kaipolan tehdas on käyttänyt pyöreää puuta ja…
Luonnonvarakeskus (Luke) viimeistelee parhaillaan kansallista tiekarttaa ruokahävikin vähentämiseksi. Alkuvuodesta 2021 julkaistavan tiekartan kuusi keihäänkärkeä ohjaavat ruokaketjua hävikin ja elintarvikejätteen vähentämisessä.…
Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintarekisterin mukaan vuonna 2019 myytiin 2 777 yli 10 hehtaarin metsätilaa. Myyntikohteiden kauppasumma oli yhteensä noin 265 miljoonaa…
Huoli toimeentulosta koskee erityisesti tuntityöläisiä. Työnantajilla on palkanmaksusta joskus eri näkemys kuin työntekijöillä. Koronalle altistuneille suositellaan kotona pysymistä. Silloin ei…
Jatkuvasti nopeutuva teknologinen kehitys mahdollistaa yrityksille lukuisia uusia liiketoimintamallien kehittämis- ja innovaatiomahdollisuuksia. Yrityksille tämä tarkoittaa usein merkittäviä haasteita sekä tasapainoilua…
Yhdyskuntien kestävä vesihuolto edellyttää perusteellista yhdyskuntien toimintojen tuntemusta sen lisäksi, että taloudelliset ja hallinnolliset järjestelyt toimivat hyvin ja tekniikka on…