Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta arvioineen tutkimushankkeen 4. syyskuuta julkaistun osaraportin mukaan juhlavuoden toteutuksessa onnistuttiin luomaan innostusta uudenlaiseen yhteistyöhön, mutta juhlavuoden jälkeen…
Paulig aikoo vahvistaa asemaansa Euroopan Tex Mex markkinoiden johtajana ja suunnittelee investoivansa 45 miljoonaa euroa uuden tuotantolaitoksen rakentamiseen Belgiaan Roeselareen. Vanhojen…
Koko Suomen kattavan tutkimuksen mukaan vesistöihimme päätyy sulfaattia noin miljoona tonnia vuodessa. Kaksi kolmannesta sulfaattikuormituksesta kulkeutuu vesiimme hajakuormituksena. Kaukokulkeumana Suomeen…
Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaana Vapaavuorelle ja tutkijatohtori Konstantinos Daskalakisille arvostetut 1,5 miljoonan euron ERC Starting Grant…
Hallituksen tänään antama lisätalousarvioesitys tukee siirtymää kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Lisätalousarviolla muun muassa tuetaan kuntia vaihtamaan fossiilisesta öljystä kestävämpään lämmitysmuotoon ja…
Elokuun laskentojen perusteella koko tunturialueen riekkokanta on pysynyt kutakuinkin keskimääräisellä tasolla. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria: Utsjoella riekkokanta on taantunut…
HSL-matkalippujen ostaminen kauppareissun yhteydessä on vuosi toisensa jälkeen ollut yksi toivotuimpia lisäpalveluita alueen osuuskaupoissa. Elokuussa HSL-toimialueella sekä HOK-Elanto että Varuboden-Osla…
Muovijätteen valtava määrä maailmalla on mahdollistanut rikollisen toiminnan muovijätteen kauppareiteillä. Sekä jätteen laiton kuljetus että käsittely ovat lisääntyneet, kertoo kansainvälisen…
Suomi on ensimmäisenä maailmassa tuonut stressinhallinnan poliisikoulutukseen. Kun poliisi joutuu turvautumaan voimakeinoihin, nousee asiasta usein julkinen keskustelu. Viime aikoina poliisin…
Hämeen ammattikorkeakoulussa on laadittu kestävän kehityksen ohjelma. Ohjelmassa on lueteltu useita tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla korkeakoulun toiminnan kestävyyttä vahvistetaan niin…