Helsinki hakee lumensulatus- ja puhdistuskokeiluilla tehokkaita ja ympäristöystävällisiä tapoja lumen käsittelyyn etenkin ahtaan kantakaupungin alueella. Kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara aloitti lumensulatus-…
Tilastokeskuksen tuoreimpien jätetilastojen mukaan vuonna 2022 yhdyskuntajätettä kertyi kaikkiaan noin 2,9 miljoonaa tonnia, mikä on noin 14 % vähemmän kuin…
Käytämme puupohjaisia tuotteita päivittäin. Samalla metsäteollisuus kehittää jatkuvasti uusia arjen hyödykkeitä, joilla voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Näistä tuotteista…
Uudemmat polttimet ovat jo valmiiksi sopivia uusiutuvalle lämmitysöljylle. Tähteistä tehty bioöljy on vähän kalliimpaa, mutta se palaa puhtaammin. Vaikka uusiutuva…
Suomen EU-säännöin laskettu inflaatio eli kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli helmikuussa 1,2 prosenttia, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Ennakolliset tiedot täsmentyvät tilastokuukauden jälkeen, kun…
EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulleet opiskelijat suorittivat viime vuonna ennätyksellisen paljon korkeakoulututkintoja, yli 2 200. Tämä on lähes 800 tutkintoa…
Hyvä EU-sääntely edellyttää huolellista valmistelua ja perusteellista vaikutustenarviointia. Tämä tarkoittaa, että tutkitun tiedon avulla voidaan osoittaa uuden sääntelyn tarpeellisuus ja…
Ydinvoimala Olkiluoto 3 -laitosyksikkö (OL3) irrotetaan sähköntuotannosta lauantaina huoltoseisokkia varten. Sen arvioidaan kestävän noin 37 vuorokautta, Teollisuuden Voima (TVO) tiedotti…
Suomi saa tänään 13. tasavallan presidentin, kun Sauli Niinistö väistyy ja Alexander Stubb aloittaa kautensa hänen seuraajanaan. Päivän aluksi Niinistö…
Kasvukausi 2023 oli tavallista lämpimämpi. Liikalämpö ja kuivuus haittasivat etenkin Etelä-Suomen savimailla. Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet näkyivät muun muassa mansikan…