Lappiin on saatu kahden miljoonan suuruinen rahoitus hankkeeseen, jonka tarkoituksena on edistää ilmastonmuutokseen sopeutumista tunturialueilla. Mount recilience -hanke osa laajempaa…
Neuvottelut tämän vuoden kansallisten tukien jaosta on saatu päätökseen. Ennen joulua auki jäi lähinnä vain tärkkelysperunan tuki. Siitä päästiin sopuun…
Alavuden Sydänmaalla sijaitsevan Saukkojärven säännöstelyn muuttamisen ja pohjapadon rakentamisen suunnitelma on valmistunut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja paikallisen suunnittelutoimikunnan yhteistyönä. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus…
Suomen Hyötytuulen kautta Lappeenrannan Energian tuulivoima kolminkertaistuu lähivuosina. Suomen Hyötytuuli Oy on aloittanut Satakunnan alueelle rakentamansa Oosinselän tuulipuiston ensimmäisten voimaloiden…
Ilmastopalvelun mukaan kriittisenä pidetty raja, eli 1,5 celsiusastetta yli 1800-luvun loppupuolen keskilämpötilojen, on jo lähes ylittynyt. Copernicus-palvelun varajohtajan Samantha Burgessin…
Loppiaisviikonloppuna Helsingin edustan jäillä nähtiin liikkumassa ihmisiä useassa paikassa. Havainnoista Lauttasaaren edustalla kirjoitettiin muun muassa Facebookin Lauttasaari-ryhmässä. Helsingin Sanomat puolestaan…
Muuttohaluttomien sinisorsien lounaalla riittää siipeilijöitä Kotkan Kuusisessa. Arkipäivisin sorsajoukko kerääntyy vauhdilla paikalle nähdessään huomioväreihin pukeutuneet puistotyöntekijät, jotka saapuvat merenrantaan ämpärit…
Oppien osallisuuteen -hanke ja Tavastian vieraskieliset opiskelijat osallistuivat #1000tekoa -tapahtumaan. Tapahtuma oli opiskelijoille onnistunut ja positiivinen kokemus yhdessä tekemisestä, ja…
Työtä kyllä riittää -hanke (ESR) aloitti vuoden 2023 puolella. Hanke jatkaa jo Työtä riittää! -hankkeessa aloitettua erityisopiskelijoiden sekä osa- ja…
Pankkien eurooppalainen kattojärjestö EBF löysi teettämässään selvityksessä kolme osa-aluetta, joihin digitaalisella eurolla olisi todennäköisesti merkittävä vaikutus. Ensimmäinen on rahoitusvakaus eli…