Maailman viljamarkkinoilla ajureina ovat edelleen Venäjän runsas vehnän tarjonta sekä Brasiliaan ennustettu suuri sato. Ukrainasta viljaa lähtee maailmalle, mutta hitaammin…
EU:n juomavesidirektiivi asettaa Suomessa vesiputkissa ja hanoissa käytettävät messinkiosat pannaan. Jos korvaavaa ainetta ei keksitä ennen vuotta 2032, lasku voi…
Suomalainen kemian teollisuuden yhtiö Coolbrook kertoo, että sen testit Alankomaissa sijaitsevalla koetehtaalla ovat onnistuneet. Yhtiö aikoo aloittaa teollisen mittakaavan toimitukset…
Aurajoki Oy rakentaa parhaillaan Euroopan ympäristöystävällisimpiin lukeutuvaa kuumasinkityslaitosta Lietoon Turun läheisyyteen. Laitos aloittaa tuotannon heinäkuussa 2024, mikä yrityksen tiedotteen mukaan…
Valtio-omisteinen vesivoimayhtiö Kemijoki Oy on päättänyt luopua Sierilän voimalaitoshankkeesta Rovaniemellä. Yhtiö kertoi asiasta perjantaina. Kokoomuksen kansanedustajat Heikki Autto ja Heikki…
Vuoroja perutaan, koska junakalustolle on kertynyt paukkupakkasilla huoltovelkaa. VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä myönsi tiedotteessa, että pitkä koko maanlaajuinen pakkasjakso on…
Pakkanen on aiheuttanut sähkökatkoja, muutoksia joukkoliikenteessä ja autojen hyytymisiä. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan yhteiskunnan kriittiset toiminnot ovat turvassa. Pitkäkestoinen ja kylmä pakkasjakso…
Fiksuruoan tuotteita saa ostettua verkkokaupan lisäksi nyt myös kivijalkamyymälästä. Pop-up -kaupan toivotaan tavoittavan uusia asiakasryhmiä ja madaltavan ihmisten kynnystä ostaa…
Kaksi isoa sähkön hintaa tasaavaa hanketta on kuopattu puolen vuoden sisällä liian korkeiden investointikustannusten takia. Suomen kannalta vesivoiman lisärakentamista tärkeämpiä…
Elinkustannusten nousu haastaa kotitalouksia monin eri tavoin. VTT ja Vaasan yliopisto tutkivat energia- ja liikenneköyhyyttä maaseudulla ja etsivät keinoja sen…