Lapsen ääni -kyselyssä nousee esille perheiden vaikeutunut taloudellinen toimeentulo ja lasten kokema huoli, stressi ja mielenterveyden haasteet. Vain 26 %…
Energian nouseva hinta on saanut taloyhtiöt modernisoimaan kaukolämpöjärjestelmiään eri puolilla Suomea. Pelkästään Kuopiossa energiaa säästävä automaatiotekniikka on asennettu 21 taloyhtiöön…
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) pitää mahdollisena, että valtiontaloutta paikattaisiin ruuan arvonlisäveroa korottamalla. Purra sanoo Talouselämän haastattelussa, että asia on ollut…
Suomen suurin ja vanhin asuntokaupan verkosto, edunvalvonta- ja palvelujärjestö Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) teki ylimääräisen markkinakyselyn joulukuun alussa. Loka-marraskuun vanhojen…
Euroopan unionin neuvosto, Euroopan parlamentti ja komissio pääsivät alustavaan sopuun rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä (EPBD). Direktiivin tavoitteena on vähentää rakennuksista aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä…
Etelä-Savon ELY-keskus ja maa- ja metsätalousministeriö järjestivät 15.9.-31.10.2023 avoimen lisähankehaun vesiosaamisen kehittämishankkeille. Hakemuksia tuli 3, joista yhtä on päätetty rahoittaa.…
Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin ylläpito, luontokadon estäminen ja luontopohjaisten ratkaisujen (NBS) edistäminen ovat ratkaisevia keinoja yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta, sekä…
Vesiensuojelun yhteydessä tehtävissä hoitokalastuksissa saadaan vuosittain sievoinen särkikalasaalis. Sen saaminen elintarvikekäyttöön on vanha ja vaikeasti ratkaistava ongelma. Hoitokalastuksissa saatua saalista…
Koulutuskeskus Salpaus lahjoittaa vuosittain 1000 euroa painettujen joulukorttien sijaan. Tänä vuonna lahjoitus ohjataan Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Lahden yhdistyksen Ystäväksi maahanmuuttajaäidille…
Ympäristövaikutusten huomioon ottaminen korostuu yhä enemmän suomalaisten arjessa. Ilmiö näkyy Starkin teettämässä tutkimuksessa*, jonka mukaan lähes puolet suomalaisista haluaa huomioida…