Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan (ENVI) jäsenet äänestävät keskiviikkona 29. marraskuuta EU:n ennallistamisasetuksen hyväksymisestä. Jäsenmaat hyväksyivät asetuksesta syntyneen sopuratkaisun jo viime viikolla.…
Työpaikoilla tehdyistä ilmastotoimista on eniten yleistynyt tuotannon tai toiminnan muuttaminen materiaalitehokkaammaksi, jonka luottamushenkilöistä mainitsi 28 prosenttia vuonna 2019 ja 55…
Muuttuva väestö -tutkimushankkeen väliraportin väestöennusteen mukaan lasten ja nuorten määrä vähenee lähes koko Suomessa, mutta vieraskielisten tai taustaltaan vieraskielisten lasten…
Vanhojen asuntojen hinnat painuivat jälleen lokakuussa laskuun kuukausitasolla, kun hallituksen lokakuun puolivälissä esittämät muutokset varainsiirtoveroon eivät vielä ehtineet oleellisesti piristää…
Miten pärjäät? -verkkokyselyn mukaan vauvaa odottavat ja vauvan vanhemmat kokevat arjessaan monenlaisia kuormituksesta ja mielenterveyden haasteista kertovia oireita. Yleisimpiä vanhempien…
Ukrainan sota, energiakriisi, inflaatio sekä talouden epävarmuus ovat lisänneet viestijöiden työmäärää. Samalla viestinnän arvostuksen yhteiskunnassa koetaan kasvaneen. Globaalien kriisien lisäksi…
Taitaja9 -paikalliskilpailu toi tällä viikolla 7.–9.-luokkalaisia Ammattiopisto Tavastian kampukselle. Kilpailun tarkoituksena on suoriutua eri ammattialojen järjestämistä tehtävärasteista, jotka vaativat kädentaitoja…
YK:n ilmastosopimuksen osapuolet kokoontuvat COP-28 –kokoukseen Arabiemiirikuntiin Dubaihin 30.11.-12.12. Ilmastokokouksen (COP28) teemoja ovat päästöjen vähentäminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja rahoitus, erityisesti…
Maankäytön ja vesienhallinnan suunnittelu valuma-aluetasolla on osoittautunut keskeiseksi tekijäksi etsittäessä kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen, vesien tummumiseen ja…
Metsänkasvatus Suomessa on ollut perinteisesti havupuita suosivaa yhden puulajin tasaikäistä metsänkasvatusta. Toimintaympäristön muuttuessa metsien roolista on tulossa entistä monimuotoisempi. Sekametsät…