Useimpia viime kesän kartoituksissa löydettyjä uhanalaisia lajeja ei ole aiemmin tavattu kartoitusten kohteena olleilla alueilla tai edellisestä havainnosta on vierähtänyt…
Elintarvike- ja metsäteollisuuden sivuvirroista voidaan uuttaa arvoaineita korvaamaan fossiilisia tai eläinperäisiä raaka-aineita. Näillä tuotteilla on myös hyvät vientinäkymät. Esimerkiksi havupuiden…
Suomen luontopaneelin toiminnasta on teetetty ensimmäinen ulkopuolinen arviointi. Arvion mukaan paneeli on vastannut tavoitteeseen koostaa luonnon monimuotoisuutta koskevaa tietoa päätöksenteon…
Gulfstream Aerospace on lentänyt ensimmäistä kertaa Atlantin yli käyttäen sataprosenttisesti uusiutuvaa lentopolttoainetta (engl. sustainable aviation fuel, SAF). Lentoreitti kulki Georgian…
S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä…
Exilion ja Luumäen kunta tutkivat yhdessä mahdollisuutta rakentaa aurinkopuisto Palanutkankaan alueelle. Luumäen kunnanhallitus päätti maanantai-iltana 27.11. hyväksyä maanvuokra- ja kaavoitussopimuksen…
UPM:n uudistusaloilta löydettiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksessa runsaasti kääpä- ja lahopuukovakuoriaislajistoa. Uusimman Suomen lajiston uhanalaisuusarvioinnin punaisen listan lajeja tavattiin yhteensä 18…
Taide- ja kulttuurialan korkeakoulutettujen asiantuntijoiden palkkataso jää reilusti alle muiden alojen vastaavan palkkatason. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden taide- ja kulttuurialan asiantuntijoiden…
Poliisi epäilee viittä ihmistä rikoksesta laajassa marja-alaan liittyvässä kokonaisuudessa, jossa suuren määrän thaimaalaisia epäillään päätyneen ihmiskaupan uhriksi vuosina 2020–2022. Keskusrikospoliisi…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Sanna Hietalan väitöstutkimuksessa selvitettiin kotimaisten eläintuotantotuotteiden – naudanlihan, sianlihan, broilerinlihan sekä luomumaidon – sekä yksimahaistuotannossa tyypillisimmin käytettyjen…