Rakentamisen luottamusta kuvaava saldoluku putosi marraskuussa arvoon –43, kun pitkän aikavälin keskiarvo on –7. Rakentamisessa luottamus on ollut viimeksi yhtä…
Yritysten taloustilanne on vaikeutunut ja uhkaa vaikeutua entisestään, kertoo tuore Yrittäjägallup. Yritysten taloustilanteessa on tapahtunut selkeä käänne heikompaan syksyn aikana.…
Jo perinteeksi muodostunut Osta työtä Suomeen -päivä puhuttelee jälleen suomalaisia joulukuun ensimmäisenä perjantaina. Jatkuvien kriisien keskellä kuluttajat ovat valintojen edessä:…
YK:n ilmastokokouksessa arvioidaan, mitä lisätoimia tarvitaan, jotta Pariisin sopimuksen tavoite pysäyttää ilmastonmuutos 1,5 asteeseen voitaisiin vielä pelastaa. Fossiilisten polttoaineiden käytön…
Nettonolla-asetus on Euroopan unionin vastine Yhdysvaltain ilmastopakettiin IRA:han. Se on saanut tutkijoilta kritiikkiä protektionismista ja tiettyjen teknologioiden suosimisesta. ”Komission alkuperäinen…
Suomen riistakeskus myönsi lokakuussa poikkeuslupia ilveksen metsästykseen eri puolelle Suomea. Luvista yli puolesta valitettiin hallinto-oikeuksiin. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on perjantaina antamallaan…
Ilmastonmuutoksen myötä yleistyneet leudot talvet runsaine sateineen lisäävät tulvien määrää Länsi-Uudellamaalla. WWF rakennutti yhdessä maanomistajien kanssa alueelle tänä vuonna yhteensä…
Yritykset kohtaavat haasteita hiilidioksidipäästöjen laskemisessa ja hiilidioksidineutraalin liikkumisen edistämisessä. Nykyiset menetelmät perustuvat usein manuaalisiin kyselyihin tai ulkoisiin konsultteihin, mitkä voivat…
CPC Finland on varmistanut projektirahoituksen Rauman Lakarin 32 MW aurinkovoimalalle. Rahoittajana toimii DAL Deutsche Anlagen-Leasing. Lakarin voimalaitos on tällä hetkellä…
Akkujätteen kertyminen on iso ongelma, joka akkujen kysynnän jatkuvan kasvun vuoksi vain pahenee. Mutta mitä jos raaka-aineiksi murskaamisen sijaan akkukennot…