Ilmastonmuutos saattaa pyöräyttää puunkorjuun päälaelleen. Suurimman ongelman muodostavat leudot ja sateiset talvet, joiden aikana routakausi jää lyhyeksi. Luonnonvarakeskuksen mukaan puunkorjuu…
Luonnonvarojen ylikulutus on yksi keskeisimpiä syitä koko planeettaamme ravisteleville kriiseille: luontokadolle ja ilmastonmuutokselle. Kulutuksemme ylittää kestävyyden rajat moninkertaisesti, ja nykyisellä…
EU:n kestävyysraportointidirektiivi CSRD tulee voimaan vaiheittain vuodesta 2024 alkaen. Suomen suurin pientalovalmistaja DEN Finland on alan edelläkävijänä julkaissut vastuullisuusraporttia jo…
Valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 6.–12. marraskuuta. Viikon teemana on Käsi kädessä: Päihde- ja mielenterveystyö. Kanta-Hämeen kuntien ehkäisevän päihdetyön toimijat…
Energia-avustusten epävarma tulevaisuus vaikuttaa kiinteistöjä omistavien ja taloyhtiöiden investointi-innokkuuteen. Tuoreen kyselyn vastaajista 47 prosenttia arvioi, että energia-avustukset ovat olleet ratkaiseva…
Alueen houkuttelevuus, vuokra-asuntopulan ratkaiseminen sekä liikenteen kehittäminen ovat ykkösasioita investointien ja vihreän siirtymän edistämisen kannalta. Rajat ylittävien väylien kehittämisessä tärkeäksi…
Viime vuonna Suomessa syntyi lähes 45 200 lasta, mikä on yhdeksän prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna. Käytännössä tämä tarkoittaa, että…
Lämmin talvi tai runsaat sateet voivat merkittävästi vaikuttaa siihen, miten metsäkone pääsee liikkumaan maastossa. Luonnonvarakeskuksessa (Lukessa) tutkitaan metsien kulkukelpoisuutta ilmaston…
Seitsemästä Lahden Talojen remonttikohteesta syntyi malliesimerkkejä, joita hyödyntämällä voidaan tehdä tarkoituksenmukaisia energiaremontteja kaikkialla Suomessa. Tulevaisuudessa taloyhtiöiden on huomioitava suunnitelmissa myös…
Kolin kansallispuisto palkittiin vuoden kotimaisena vierailukohteena Finnish Travel Galassa perjantaina. Voittaja valittiin yleisöäänestyksen perusteella. Kärkiviisikossa olivat Kolin kansallispuiston lisäksi Ateneum,…