Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri on ajamassa aloitetta, jossa kiirehdittäisiin Nilsiän Lastukoskelle rakennettavaa lisäkulkuväylää kaloille. Luonnonsuojeluväen mukaan nykyinen säännöstelypadon läpi kulkeva reitti ei…
Ilmatieteen laitoksen tutkija Kerttu Koukin väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että lumen sulamiskausi keväällä on aikaistunut, ja lumipeitteen laajuus ja kokonaismassa ovat…
Maailman jokidelfiinivaltiot allekirjoittivat tiistaina julistuksen, jossa ne sitoutuvat joukkoon suojelutoimenpiteitä uhanalaisten jokidelfiinien tulevaisuuden turvaamiseksi. 11 Aasian ja Etelä-Amerikan jokidelfiinivaltiota allekirjoittivat…
Suomessa teollisen mittaluokan aurinkovoimaloiden yhteenlaskettu teho voi kasvaa nykyisestä 50 megawatista jopa yli 9 500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä. Jos kaikki…
Kyberturvallisuusyhtiö F-Secure aloittaa koko henkilöstöään koskevat muutosneuvottelut. Neuvottelut koskevat kaikkia yhtiön työntekijöitä, joita on maailmanlaajuisesti 516. Yhtiö arvioi, että se…
Pohjois-Savon ELY-keskuksessa on päätetty julkaista Pohjois-Savon ilmastokatsausta kaksi kertaa vuodessa. Ilmastokatsauksen tavoitteena on koota tietoa alueellisesta ilmastotyöstä, kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä ja…
Suomen Kiinteistövälittäjät selvitti tuoreessa jäsenkyselyssä, onko ensiasunnon ostajien liikehdintä kasvanut jo reilussa viikossa Kysymykset kohdistuivat hallituksen ehdottamaan asuntokaupan varainsiirtoveron muutokseen,…
Tutkijat ovat kehittäneet uuden sähköautojen akkujen kierrätysmenetelmän, joka ottaa talteen 98 prosenttia litiumista ja kaiken alumiinista. Tutkimuksesta uutisoi muun muassa…
A European Parliament committee voted Tuesday to ensure sustainable pesticides use and reduce the use and risk of all chemical…
LUXEMBURG EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto on sopinut uusista kalastuskiintiöistä Itämerelle. Päätöksen myötä silakan kalastus jatkuu normaalisti kohtuullisin kiintiöin, kertoo maa-…