Valkoposkihanhien muutto jatkuu vastatuulesta huolimatta. Suomessa havaittujen arktisten valkoposkihanhien määrä on kaksinkertaistunut viikontakaisesta määrästä noin 200 000 yksilöön, joista suurin…
Kalastaja sai Raumalla saaliikseen todellisen kalaharvinaisuuden, kun rysään ui trooppisista vesistä tuttu laji. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa. Satakunnan Kansan mukaan…
Hämeen ammattikorkeakoulu järjestää toista kertaa oman Tutkijoiden yö -tapahtumansa. Tutkijoiden yössä pääsee itse kokemaan ja tutustumaan, millaista tutkimusta HAMKissa tehdään.…
Vanhuspalvelujen toimintayksiköistä 89 prosenttia ylsi lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen toukokuussa 2023, selviää THL:n seurantatiedoista. Vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus 0,65 työntekijää asiakasta kohden…
Työllisten määrä oli elokuussa 45 000 suurempi kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus. Myös työttömien määrä nousi ja oli 5 000 suurempi kuin…
Jätteiden kierrätysmahdollisuudet monipuolistuvat Uudessakaupungissa, kun Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) uudistaa Uudenkaupungin ekopisteverkoston. Uudistus on mittava ja käsittää kaikkien Uudenkaupungin LSJH-ekopisteiden osalta…
Ammattikeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot sekä Ammattiliitto Pro aloittavat tänään työtaistelutoimet, joilla vastustetaan hallituksen kaavailemia sosiaaliturvaleikkauksia ja muutoksia työmarkkinoille. Tänään protestit keskittyvät…
JYU.INTEGRA-koulutus on ainutlaatuinen suomenkielinen opintokokonaisuus, jonka avulla opiskelija voi kehittää niin suomen kielen osaamistaan, akateemisia taitojaan kuin täydentää oman alan…
Lehtokeskusalueiden luontohelmet -hankkeessa (Lehtohelmet) on suunniteltu ja toteutettu lehtojen luonnonhoitotöitä parin vuoden aikana kohta sadalla kohteella Etelä- ja Itä-Suomessa. Hanke…
Luonnonvarakeskuksen Lapinjärven tutkimusmetsään kuuluvia metsiköitä uudistetaan Liljendalissa syyskuun viimeisellä viikolla. Metsänhoidon tavoitteena on puuston määrän ja rakenteen suuri vaihtelu, joka…