Kolin kansallispuiston metsätuhoja on tänä kesänä kartoitettu ilmalaivan avulla. Maanmittauslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat lennättäneet kansallispuiston yllä miehittämätöntä ilmalaivaa,…
Helsingissä on viime aikoina tehty useita havaintoja kaduilla lojuvista kuolleista pikkulinnuista. Sanomatalon edustalla oli vajaat kymmenen lintua maanantaina aamulla. Kuolleita…
Metsähallitus kunnostaa Posion Sirniön kylässä sijaitsevan Sirniönjoen sillan. Tie on suljettu ainakin 4. – 11.10.2023 välisen ajan. Sulku voi jatkua…
Luonnonperintösäätiön Kääpämetsä-kampanjan saldo on karttunut odotettua hitaammin. Viime vuoden marraskuussa alkaneen keräyksen saldo on tällä hetkellä noin 11 420 euroa.…
Tänä vuonna olemme puolivälissä kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030:n toimeenpanon määräaikaa, mutta tavoitteiden saavuttaminen on edelleen pahasti kesken. Näyttääkseen sitoutumisensa ja…
Ruuantuotanto ja viljelijät ovat tärkeitä EU:n tulevaisuudelle. Siitä kaikki olivat yhtä mieltä Euroopan parlamentin suurimman tyhmän EPP:n maatalouskonferenssissa. Konferenssi avasi…
Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) haastaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rehtorit kertomaan, millä keinoille korkeakouluissa aiotaan lisätä opiskelijoiden liikkumista. Euroopan urheiluviikon haaste on…
Omakotitalojen rakentaminen on vähentynyt selvästi kuluvan vuoden aikana. Pientaloteollisuus PTT arvioi, että omakotirakentamisessa uusien aloitusten määrä voi suunnilleen puolittua viime…
Joitakin valtiolle tilatuista pitkäkestoisista palveluista on ostettu hankintalain vastaisesti, kertoo Valtiontalouden tarkastusvirasto eli VTV. VTV on tarkastanut yhteensä 14 valtion…
Hallituksen ilmasto-ohjelma kaipaa konkretiaa erityisesti liikenteen päästöjen vähentämiseksi, arvioivat asiantuntijat. Hallitusohjelmasta puuttuvat konkreettiset ja uskottavat toimenpiteet, joilla Suomi pääsee liikenteen…