Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on tänä vuonna ennätyksellisellä 28 prosentin tasolla, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. First North -yhtiöissä naisten osuus…
Miksi urheilijoiden pitäisi päästä osallistumaan olympialaisiin yhdessä venäläisten kanssa, kun yritykset ja länsimaat ovat vetäytyneet yhteistyöstä hyökkääjän kanssa Tätä urheiluväen…
Tietynlainen lietsominen kuuluu suomalaiseen maatalousskeneen, Tommi Hasu pohtii. Kouvolalainen luomutuottaja Tommi Hasu suhtautuu maltilla tietoon, että luomutilojen määrä laskee tänä…
Neoen on aloittanut Yllikkälä Power Reserve Two -akkuvaraston rakentamisen Lappeenrannassa. Neoenin Suomen ensimmäistä akkuvarastoa rakennettiin Lappeenrannan kupeessa heinäkuussa 2020. Nyt…
Pitkään ja hartaasti suunnitellun hirsikampuksen tärkein tavoite oli antaa oppilaalle keskittymisrauha. Koulupäivä on täydessä käynnissä ja talo täynnä lapsia, mutta…
Suomalaisten kotitalouksien kulutusmenot olivat vuonna 2022 keskimäärin 39 000 euroa. Tämä selviää Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen ennakkotiedoista. Absoluuttisesti eniten kuluttivat kahden huoltajan…
Talousvuosi 2023 päättyy poikkeuksellisen mollivoittoisiin tunnelmiin. Suomen talous on painunut taantumaan, ja ennustelaitokset ovat yksi toisensa perään alentaneet ensi vuotta…
Suomalaiset haluavat, että presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Presidentille toivotaan vähintään melko paljon valtaa myös EU-asioissa. Vahva enemmistö suomalaisista tukee…
Itsepalvelukassojen piti olla kauppojen tulevaisuus. Maailmalla isot ketjut ovat kuitenkin alkaneet luopumaan niistä. Miten käy Suomessa Helsinkiläisen K-supermarketin kassoille ilmestyi…
Kyselyyn vastanneiden mukaan presidentille kuuluu ehdottomasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen. Suomalaisista puolet antaisi tasavallan presidentille nykyistä enemmän valtaa, käy ilmi…