Perjantaina vietetään kansainvälistä Älä osta mitään -päivää. Kulutuskriittisyyteen kirittävä teemapäivä on tarkoituksella ajoitettu samalle päivälle kuin Yhdysvalloista alkunsa saanut ja…
Valtioneuvosto teki 23.11.2023 periaatepäätöksen huutokauppamenettelyn käynnistämisestä viidellä Suomen yleisillä vesialueilla sijaitsevalla merituulivoima-alueella. Huutokaupattavat merituulivoima-alueet sijaitsevat Metsähallituksen hallinnassa olevilla yleisillä vesialueilla…
Kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian 2030 toimintaohjelma vuosille 2023–2025 on valmistunut. Ohjelman sisältämillä toimilla helpotetaan pääsyä lähiluontoon sekä edistetään terveyttä ja…
Turun hallinto-oikeus on kieltänyt välipäätöksellä osan Lounais-Suomeen myönnetyistä ilvesten kaatoluvista. Riistakeskus myönsi lokakuussa poikkeuslupia ilveksen kannanhoidolliseen metsästämiseen Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa…
Maaperän ominaisuuksia kuvaavaa tietoa on Suomessa kerätty hajautetusti useisiin tietokantoihin eri organisaatioiden toimesta. Maaperätietoa on tämän vuoksi jäänyt osin hyödyntämättä…
Yksi keino sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvun hillinnässä ovat panostukset hyvinvoinnin edistämiseen ja esimerkiksi vähäisen liikkumisen aiheuttamien sairauksien ehkäisyyn. Kansalaisten…
Kontiolahden kunta kertoo, että kiistellyistä Vierevänniemen hakkuista on päästy sopuun. Kunta tiedotti syyskuussa, että Rantatöyrääntien ja Höytiäisen välimaastoon on tulossa…
Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti järjestävät yhteistyössä Mustialan kampuksella avoimien ovien päivän 29.11.2023 klo. 10–14. Tapahtuma on ilmainen ja avoin…
Brasilian Amazonilla rikottiin lokakuussa synkkä ennätys, kun sademetsissä havaittiin jopa 22 061 tulipaloa. Kyseessä on yksittäisen kuukauden suurin määrä metsäpaloja viimeisen…
Työelämässä tapahtuva syrjintä on yleistä ja etenkin nuoret naiset kokevat syrjintää. 20–39-vuotiaista naisista jopa noin 20 prosenttia oli kokenut syrjintää…