Kehitä osaamistasi opiskelemalla avoimen ammattikorkeakoulun opintoja! Opinnot sopivat kaikille iästä tai pohjakoulutuksesta riippumatta. Huomioithan, että joissain opintojaksoissa voi olla pohjatietosuosituksia.…
Hallitus suunnittelee leikkauksia muun muassa työttömyysturvaan, asumistukeen, kuntoutusetuuksiin ja toimeentulotukeen. Lisäksi vuosina 2024–2027 jätettäisiin indeksikorotukset tekemättä merkittävään osaan sosiaaliturvaetuuksia. Tämä…
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) toteuttamassa Varhaiskasvatuksen tuotehankinnat ja kemikaalit (VARKE) -hankkeessa selvitettiin, kuinka kaupunkien ja kuntien…
Uusiutuvan vihreän vedyn tuotanto on mahdollista merellä. Sen todisti ranskalainen pörssiyhtiö Lhyfe, joka tiedotti kaksivaiheisen testinsä päättyneen onnistuneesti. Maailman ensimmäistä…
Tuusulan kunta ja Vantaan kaupunki teettivät yhdessä konsulttitoimeksiantona Ramboll Finland Oy:llä selvityksen Tuusulan ja Vantaan rajalla sijaitsevasta kiertotalousalueesta tulevan kaavoituksen…
Työ- ja elinkeinoministeriö lähetti viime viikolla lausunnolle arviomuistion, jossa kuvataan uutta päästökauppaa. Päästökauppadirektiivin uudistuksella perustetaan uusi fossiilisen polttoaineen jakelua koskeva…
YK:n ilmastokokous COP28 alkoi tänään Arabiemiraateissa, Dubaissa. Neuvottelut käynnistyivät sovulla ilmastotuhoja koskevasta rahastosta. Rahastolla tuetaan kaikkein haavoittuvimpia maita ilmastonmuutoksen aiheuttamien…
Merkittäviä muutoksia uudessa asetuksessa ovat uudet säännökset, jotka koskevat luonnon monimuotoisuusstrategian ja toimintaohjelman laatimista sekä tiukasti suojeltavien luontotyyppien määritelmiä. Myös…
Nykyisen tukilain mukaan alueiden pilaantuneisuuden selvittämiseen ja puhdistamiseen voi saada valtionavustusta tai tukiviranomaisena toimiva Pirkanmaan ELY-keskus voi järjestää alueen pilaantuneisuuden…
Sorkkasairaudet ovat yleinen ongelma lypsykarjatiloilla, ja ne heikentävät myös tilojen kannattavuutta. Luonnonvarakeskuksen (Luke), ProAgrian ja Faba osuuskunnan (Faba) Maatalouden Data-analytiikka…