Ruoan hintojen nousu hidastuu jo tuntuvasti, mutta hintojen kääntyminen laskuun tuntuu siirtyvän tuonnemmaksi kuukausi kuukaudelta. Tilastokeskuksen uusimpien tietojen mukaan ruoka…
EU:ssa valmistaudutaan ilmastopolitiikan seuraavaan vaiheeseen: komissio antaa ensi keväänä ehdotuksensa EU:n uudesta ilmastotavoitteesta vuodelle 2040. Samalla avautuu mahdollisuus uudistaa EU:n…
Uusi väitöstutkimus tarkastelee meriluonnon monimuotoisuuden ja merten ekosysteemien tilaa sekä näiden kytköksiä merten kykyyn tuottaa ekosysteemipalveluja, kuten mahdollisuutta kalastamiseen ja…
Kuivahkoilla kankailla ja sitä karummilla kasvupaikoilla pitäisi muistaa valita puulajiksi mänty eikä kuusi. Moni metsänomistaja päätyy edelleen istuttamaan kuusta männylle…
Hiilestä kiinni –hankekokonaisuudessa on kehitetty erilaisia keinoja ohjata ilmastoviisaaseen maankäyttöön ja sovittaa yhteen eri maankäytön muotoja. Tällä viikolla kaksi keskeistä…
EU:n parlamentin, komission ja neuvoston neuvottelut ennallistamisasetuksesta päättyivät alustavaan sopuun viime viikon torstaina. Sekä parlamentin että neuvoston on vielä hyväksyttävä…
Valtavan, noin 30 villisian lauma keskeisellä sianlihantuotantoalueella Satakunnassa on herättänyt suurta huolta tänä syksynä. Pelko sioille tappavasta afrikkalaisesta sikarutosta on…
Tänään Keniassa jatkuvat neuvottelut kansainvälisestä muoviroskasopimuksesta. Neuvotteluissa tullaan käsittelemään esimerkiksi maailmanlaajuisia tavoitteita muoviroskaan puuttumiseksi merissä ja muissa ympäristöissä. Myös globaalit…
Valtaosa suomalaisista yrityksistä (liki 95 %) on pieniä, alle 10 henkilöä työllistäviä mikroyrityksiä. Keskimäärin mikroyritykset työllistivät vuosina 2008–2020 vain yrittäjän…
Vielä nyt syksylläkin, erityisesti viikonloppuisin, kuluttajaa on ilahduttanut toistuvasti alle senttiin kilowattitunnilta laskenut sähkön hinta. Yksi hintaa nostava tai laskeva…