Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala allekirjoitti 28. huhtikuuta ympäristöministeriön päätöksen Savonlinnan kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta. Kansallisen kaupunkipuiston ytimenä on Olavinlinna ja…
Kangasvuokot aloittelevat kukintaansa Etelä-Savossa. Kangasvuokko on kevään ensimmäisiä kukkivia kukkia. Uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi luokiteltu kangasvuokko rauhoitettiin vuonna 1952. Etelä-Savon ely-keskus pyysi…
Kotimaisen tuulivoiman edelläkävijä Arenso Oy on käynnistänyt hankkeen, jossa hyödynnetään Tahkoluodon merituulipuiston lintututkan avulla kymmenen vuoden ajan kerättyä tietoa tuulivoiman…
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn…
Eckerö Line -varustamo on ensimmäisenä Suomessa ottanut käyttöön Nesteen kehittämän uusiutuvan dieselpolttoaineen kaupallisessa meriliikenteessä. Korvaamalla osan liikennöintiin käyttämästään polttoaineesta uusiutuvalla…
FlagshipSEVEN Oy on toimittanut Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman eli YVA-ohjelman Naantaliin suunnitellusta e-metanolin tuotantolaitoksesta. Liquid Wind AB:n…
Vaasa Climate Commitment on ilmastositoumushaaste, joka tiivistää yritysten, yhteisöjen ja kaupungin yhteistyötä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Sitoumukseen liittyvät kumppanit saavat mahdollisuuden kertoa…
Teollisuusliitto kertoo jättäneensä poliisille tutkintapynnön UPM Plywoodista, sillä liitto epäilee metsäyhtiön syyllistyneen järjestäytymisvapauden loukkaamiseen ja työsyrjintään. Teollisuusliiton lakot ovat jatkuneet…
Ympäristöministeriö myöntää vuonna 2025 yhteensä 2,18 miljoonaa euroa harkinnanvaraisia valtionavustuksia ympäristö-, asunto- ja rakennusalan järjestöjen työhön ja ympäristönhoidon hankkeisiin. Avustusta…
Epäsuorat lämpötilahavainnot puiden vuosilustoista kertovat viime kesän olleen lämpimin Lapissa nykyisen ajanlaskumme aikana. Lapin kesäilmasto on siirtymässä historiallisen, luontaisen vaihteluvälinsä…