Koulutuskuntayhtymä Tavastia on toiminut pitkään Hämeenlinnan Lentopallokerhon yhteistyökumppanina. Sponsorisopimuksen lisäksi yhteistyötä tehdään myös urheilun tasolla. Lentopallokerhon viimeaikaiset tapahtumat on otettu…
LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kehittämä Kipinä-toimintamalli ratkoo syrjäytymisongelmaa aktivoimalla syrjäytymisvaarassa olevia tapahtumien järjestämiseen. Suomessa arvioidaan olevan 50 000–100 000 syrjäytyneen lisäksi yli 700 000…
The post Tuhansia nuoria on valmistunut 15 vuotta väärille aloille, koska kukaan ei ole puuttunut ammattikoulujen suureen ongelmaan appeared first…
The post Etelämantereella mittaushistorian vähäisin merijään määrä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Raportti: Suomalaisyritykset tiedostavat luontokadon uhkaavan liiketoimintaansa – toimet luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi ovat vielä riittämättömiä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Oppisopimuskoulutuksen suosio kasvaa vauhdilla metsäteollisuudessa: Lähes kaikki opiskelijat pääsevät vakituiseen työhön appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Avoimien työpaikkojen määrä kääntyi laskuun loppuvuodesta 2022 appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Lapista paljastui maailmanlaajuisesti merkittävä harvinaisten maametallien esiintymä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Valtioneuvosto pääosin myönteinen Euroopan komission ehdotukselle jätevesien käsittelyn tehostamisesta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Yli 27 800 pientalon omistajaa on hakenut avustusta fossiilisesta öljy- tai maakaasulämmityksestä luopumiseksi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.