The post Tuore tutkimus tuo toivoa uhanalaisille merilajeille appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post MTK:n valiokunta ennustaa kauppojen lihatiskeihin tyhjyyttä jo kevään aikana appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Hämeen alueelle esitetään lähes 60 vesihuoltotoimijoihin kohdistuvaa suositusta Jussi Leinon rakentamisen koulutusohjelmaan tehdyssä opinnäytetyössä. Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien alueille valmistuu…
The post Uuden koheesiokertomuksen mukaan EU-tuella on saatu kavennettua eroja EU:n alueiden välillä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Apukinoskolaukset ja lumimyräkät luoneet erinomaiset olosuhteet saimaannorpan pesinnälle – vapaaehtoiset julistivat pesärauhan alkaneeksi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Kesätyöpaikkoja ilmestyy nyt massoittain, mutta alaikäiset jäävät yhä rannalle – Duunitori, 4H ja K-ryhmä auttavat heitä työllistymään appeared…
The post Tekstiilien suljetun kierron testbed mahdollistaisi kestävien ratkaisujen ketterät kokeilut ja edistäisi investointeja appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Euroopassa suosittua duoratikkaa kaavaillaan Suomeen – Pohjanmaalla suuri kiinnostus appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Jo lähes 90 prosenttia METSO-ohjelman suojelutavoitteesta saavutettu appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Helsinki kaataa lähes sata kuivunutta kuusta Haltialanmetsän luonnonsuojelualueella appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.