Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 19.1.2022. LAB-ammattikorkeakoulun hakemusten määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna huimat 95 prosenttia ja ensisijaisten hakijoiden määrä…
Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajanen on valittu Kuntaliiton ammatillisen koulutuksen Areenan työvaliokunnan jäseneksi kaudella 2022–2023. Kolme kertaa vuodessa kokoontuva Areena…
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt Hämeen ammattikorkeakoululle luvan järjestää dronen lennättämiseen vaadittavan A2-lisäteoriakokeen. Ensimmäinen koe on tammikuussa. A2-lisäteoriakoe on…
Lahti Energia Oy ja Nordic Ren-Gas Oy käynnistävät uusiutuvaa metaania ja vihreää vetyä tuottavan tuotantolaitoksen toteuttavuussuunnittelun. Power-to-Gas-tuotantolaitos on toteutuessaan Suomen…
Suomea pidetään tasa-arvon mallimaana, mutta ammatit ovat meillä edelleen jakautuneet vahvasti sukupuolen mukaan. Sukupuolen mukainen eriytyminen eli sukupuolisegregaatio näkyy työvoimapulana,…
The post Neljä miljoonaa euroa suomalaisille tutkimushankkeille: Uutta teknologiaa tietojenkäsittelyn valtavan energiankulutuksen vähentämiseen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Kesko valittiin jälleen maailman 100 vastuullisimman yrityksen listalle appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Telia tuo ensimmäisenä operaattorina markkinoille ilmastoystävälliset kierrätyspuhelimet myös yrityksille appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Tutkimus: Pandemia lisää väärinkäytösten riskiä yrityksissä appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Puolustusvoimat on tehostanut valmiuttaan – valmiuspäällikkö: Itämeri heijastaa maailman turvallisuustilanteen muutoksia appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.