Ilmatieteen laitoksen kahdestoista säätutka otettiin käyttöön Saariselän Kaunispäällä maaliskuussa 2025. Uusi tutka parantaa sääpalvelua etenkin Pohjois-Suomessa, mutta hyötyjä on koko…
Vieraslajien valtaaman lammen pelastamiseksi on kokeiltu poikkeuksellista keinoa Paimiossa Varsinais-Suomessa. Suosittu uimalampi pumpattiin loppuvuodesta 2023 tyhjäksi kiehkuravesiruton ja aurinkoahvenen hävittämiseksi.…
WWF avaa uuden livelähetyksen yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. WWF:n Luontoliven planktonkamera kuvaa pysäytyskuvia planktonlevistä jatkuvana, noin sekunnin välein vaihtuvana kuvavirtana.…
Solutehtaat antavat vauhtia Suomen ruokaviennille. Maa- ja metsätalousministeriön ja Business Finlandin tilaama selvitys listaa kahdeksan toimenpidettä ruokajärjestelmän uudistamiseen ja kasvupotentiaalin…
EU:n maaseuturahoitusta yleishyödyllisiin ilmasto- ja ympäristöinvestointeihin voivat hakea yhdistykset, järjestöt, osuuskunnat, oppilaitokset tai kunnat. Tuella voidaan kattaa jopa 80 %…
Taitotalo 5 vuotta, 150 vuotta ammattitaitojen kehittämistä Nykymuodossaan Taitotalo syntyi vuonna 2020, kun pitkät perinteet omaavat koulutusorganisaatiot AEL ja Amiedu…
Suomi on sitoutunut ilmastolain kautta vuoden 2035 vähähiilisyystavoitteeseen ja niin on myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK, vahvistaa toimitusjohtaja Jyri Häkämies: ”Juuri…
Vale- ja pakkoyrittäjyydestä on Verohallinnon mukaan tullut yleinen harmaan talouden ilmiö ja pysyvä osa työperäistä hyväksikäyttöä. Työsuhteen naamioiminen yrittäjyydeksi näkyy…
Yritystukea sai vuonna 2024 runsaat 14 600 yritystä. Tuensaajien määrä laski edellisestä vuodesta runsaan viidenneksen. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Yritystuista yli…
Toimistolla työskentelyn koetaan edistävän työntekijöiden hyvinvointia. Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan teettämässä kyselytutkimuksessa peräti 73 % vastaajista kokee, että toimistolla työskentely vaikuttaa myönteisesti…