Pohjalaismaakunnissa oli helmikuun lopulla lunta enemmän kuin keskimäärin tähän aikaan. Lumen vesiarvot jokien latvaosilla olivat 80–100 mm, mikä on noin…
Viljasta olisi teoriassa mahdollista saada Suomessa 15 tonnin hehtaarisatoja, viljelijä, neuvoja Kari Alasaari kertoi Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) viljelijäseminaarissa helmikuussa. Laskelma…
Suomen valtio on saanut lahjoituksena kiinteistön liitettäväksi Oulangan kansallispuistoon. Lahjoitetun kiinteistön pinta-ala on noin 0,35 hehtaaria. Lahjoittajana on perikunta, jossa…
Katupöly aiheuttaa keväisin monelle meistä hengitystieoireita, kuten hengenahdistusta, limaisuutta, yskää ja nenän vuotamista. Se on yhteydessä myös lisääntyneeseen lääkityksen tarpeeseen.…
MMM Juulia Kuhlman tuo kansainvälisenä naistenpäivänä, perjantaina 8.3., tarkastettavassa väitöksessään esille uusia näkökohtia sukupuolen ja metsänomistajuuden rajapinnasta. Tutkimuksen mukaan naismetsänomistajat…
Aulangon luonnonsuojelualueen kokonaiskäyntimäärä oli viime vuonna 377 800. Kävijöistä 62 prosenttia oli kotimaisia matkailijoita, 33 prosenttia paikallisia eli Hämeenlinnassa asuvia…
HAMKin Afrikassa järjestämiin kymmeniin opiskelijaprojekteihin on osallistunut yli 600 opiskelijaa. Saadun palautteen mukaan mm. opiskelijoiden yrittäjähenkisyys kasvoi ja opettaja kertoo…
Reilu kauppa ry alkaa ratkoa kotimaisessa marjanpoiminnassa esiin tulleita ihmisoikeushaasteita yhdessä koko toimitusketjua edustavien yritysten kanssa. Keskiössä ovat huolet Suomeen…
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 1,6 miljoonan euron investointituen Vantaan Energian hankkeelle, jossa KWH Freezen pakastevarastosta syntyvät hukkalämmöt voitaisiin hyödyntää…
Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeen palveluverkkoa ollaan karsimassa kovalla kädellä. Torstaina aamupäivällä hyvinvointialue julkaisi hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarisen lopullisen esityksen palveluverkosta. Muutoksia…